tiistai 21. elokuuta 2012

Kootut selitykset


Hyi. Söin pari tuntia sitten kaksi pätkää mustaamakkaraa ja suklaapatukan. Ja mua ällöttää edelleen.

Aamupalaksi söin kolme ruisleivän palaa, margariinilla, 1½ kananmunalla, naudanlihaleikkeellä ja tomaatilla päällystettynä + kaksi kuppia kahvia. Ällöttää, öllöttää,väsyttää. Mies on iltavuorossa, joten ruokaa hänelle ei tarvitse iltaa kohden tehdä, ja lupailin pyhästi että syön tänään enää vain omenan ja ehkä nuudeleita. Kuitenkin huomaan hetken päästä olevani jääkaapilla joku voikkari kädessä. ONNEKSI taloudesta ei tänään löydy juurikaan mitään herkkua, sillä eilen heitin voileipäkeksit sun muut roskiin. Eilisen ajattelu hävettää. Söin meinaan ihan kuin jätemylly. Aamupuuro, voileipää, jäätelöö, ½pussia nuudeleita, lihapiirakka, ½ grillimakkara, omena. Ja ihan vain sen takia, että heitin roskiin lähes kaiken epäterveellisen kaapeistamme. Melkein koko päivä kului syödessä ja sohvalla istuessa. SAI-RAS-TA.

Tilailin sikakalliin kuoripuvun ulkoilua ajatellen. En tykkää mitkään farkut jalassa ulkoilla, eikä mulla oikein edes oo ulkoilutakkia. Pakkohan sellanen on saada. Noh, kokoa miettiessä piti mittailla vyötäröä. Ekaa kertaa miljooniin vuosiin. Kauhistuin. Muistan että edellisellä kerralla isoimman makkaran kohdalta vyötärö ois 135 cm luokkaa... No eipä ollut enää. 10 cm tullut lisää. Ja kyllähän se näkyy ja näkyy. Mun vatsamakkara näkyy ekana kun tuun kulman takaa. Vasta monen sekunnin päästä näkyy loppukroppa.

Miten ihmeessä mä olen päästänyt itteni tälläseen kondikseen? Hyi saakeli. Aikasemmin olen ollut suhteellisen sokea näkemään läskejäni ja kokoani. Tai ne on vaan tullut hyväksyttyä ja siirrettyä sivuun. En ole mitenkään peitellyt peilejä, vältellyt katsomasta niihin tai juossut pois valokuvista. Siltikin olen ummistanut silmäni totuudelta ja sulkenut korvani ajatuksilta kuten ”Kuolet josset pian tee jotain, sydänkohtausta vaille valmis”. Mulla olis nyt aivan, käsittämätön polte aloittaa liikunta ja ravintoremppa, mutten mä saa mitään aikaseksi. Tarvitsisin niin kamalasti tukea, jota tiedän etten kotoa saa. Mieheni nimittäin on henkilö, jolle maistuvat myös monet suun kautta kulkevat nautinnot, hyvä ruoka, naposteltavat ja hyvät juomat. Ai Ai. Verenpaine on jo lääkityksellä sekä miehellä kolesteroli, joten oishan tässä jo aika jotain alkaa tekemään. Niin. Minulla, 27-vuotiaalla naisella on korkea verenpaine. Luojan kiitos oon tajunnut tupakoinnin sentään lopettaa. Tai no, poltanhan mä aina sillon kun olen ”viihteellä”. Mutta nyt vähentyy radikaalisti se viihteilykin.

Seuraavaksi vuorossa kootut selittelyt: sairastan nivelreumaa, on huono ilma, ei ole ulkoiluvaatteita, olen nukkunut huonosti, töissä oli rankka päivä... Tähän hätään en kyllä keksi muuta. Onhan se totta, että reuman ollessa aktiivisena, en ole kyennyt viime aikoina työpäivän jälkeen kivuiltani mihinkään, juuri kyennyt omat hiukset pesemään. Mutta. Kivut ovat olleet käsissä, että jalathan olisivat mainiosti vieneet minua eteenpäin tuolla tieosuuksilla ulkona. Tästä tulemme taas siihen, että töissä joudun kävelemään hyvin paljon, joten kävely esim. aamuvuoron jälkeen ei juurikaan huvita. Mut hei, uinti vois olla tosi hyvä?! No ei sekään nappaa kun on karvankasvu kuin gorillalla ja sääret täynnä kaikenkirjavia suonikohjuja.

Haluaisin aivan järjettömästi käydä kuntosalilla, mutten mä uskalla, enkä kehtaa. Vaikka tiedän että ei se tarvitse kuin yhden, sen ekan kerran, kun mä jo seuraavalla kerralla uskallan mennä ihan ilman mitään pelkotiloja. Helpompaahan tää kaikki ois, jos vaan olis joku joka tsemppais. Joku joka tietäis millaista on reumaisen sairaalloisen lihavan ihmisen elämä.Varmastihan mulla on joku psyykkinenkin ongelma näitten sosiaalisten ja uusien tilanteiden kanssa, mutta sepä onkin sitten toisenlaisen pohdinnan paikka, jota en nyt jotenkin jaksa suorittaa lainkaan. Tänään mulla on enemmän mielessä nää läskit.

Huh, nyt toi alkutekstin ällöolo meni jo pois. Pitäis varmaan juoda enemmän. Vettä.

Kyllä mä tänään liikun. Ees jotenkin. EDES parin minsan jumppa lattialla. Alkuhan se on sekin. Haa! Taas keksin muuten yhden syyn miksi en voi mennä ulkoilemaan. Hirvikärpäset. Asutaan tyyliin metsässä ja mä en halua niitä inhottavia kipittelijöitä mun päänahkaani vainoomaan. Hyihyihyi ja hyi.


2 kommenttia:

  1. Rohkeesti vaan salille. Ei kannata pelätä salia, jonkun ajan päästä huomaat että sali pelkää sua ;D

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta :) Kyllä mä tässä olen jo saanut päätettyä että sinne menen. Nykyään käytän jo lauseenalkuja "Sitten kun käyn salilla..." sen sijaan että "Jos mä alan käymään salilla... " . Totuttelen tässä nyt ensin uuteen syömispuuhaan ja pudottelen kiloja. Fysioterapeutin aika tulossa tossa ensi kuussa(olikohan se niin, en muista), niin sen jälkeen tömistelen salille muuttaa läskiä lihakseks ;D

    VastaaPoista