torstai 27. maaliskuuta 2014

Oon mä täällä

Mulla oli vaan luova tauko. Siis tosi luova.

Mulle iski semmonen hieno maniavaihe päälle ja karautin keski-suomeen siivoomaan isovanhempien ison maatalon lattiasta kattoon. Sitten juhlittiin kaverin kanssa mun synttäreitä aamuysiin. Sitten olinkin viikon kotona flunsassa kun mies oli Lapissa.

Mun laihduttelu sujuu muuten aika hyvin! Tuon kahden viikon aikana laihduin 7 kg, sen jälkeen en olekaan vaa'alla käynyt. Mutta vuosi sitten mahtuneet farkut sopii jälleen eikä kiristä! Mutta eipä se paino tällä aktiivisuudella ja syömisellä kyllä ainakaan nouse. Oon nimittäin niin aktiivinen että touhuan päivät pitkät kaikkea. Tänään olin 6 tuntia pihatöissä. Olen haravoinut, tehnyt pöydän, kaivanut kallioo esille, hilannu terassivehkeet esille, putsannut grillin, imuroinut, siivonnut muutenkin, tehnyt ruokaa, käynyt kaupoilla, terapiassa ja hommannut itselleni työpaikan kesäksi. Kaiken tämän olen tehnyt tällä viikolla. Telkkaria olen kattellut varmaan sen tunnin päivässä. Tosiasiassa mä en pysty olemaan paikallani kovinkaan kauaa. Terapeutin mukaan en oo vielä ihan kunnossa, ensi viikolla alkais biboryhmä jossa ois tarkoitus etsiä keinoja tän sairauden hallintaan.

Pyörän kaivoin esille, jos viikonloppuna hyvä sää jatkuu, käväsen heittää lenkin. Tän päiväsen pihahommailun jälkeen tuntuu siltä kropassa että oon jotain tehnytkin.

Apua, mulla on taas niin paljon kerääntynyt kaikkea asiaa, etten tiedä mistä jatkais seuraavaksi.

Hoidin myös yhden asian kuntoon joka on mun päätä kiusannut jo pitkän aikaa. Tiedänpähän että jos jotain tapahtuu, asia ei ole mun käsissä enää. Tein julman päätöksen, mutta musta itsestäni tuntuu että se on oikea, kun kyseessä on kuitenkin ihan pienen lapsen olo ja elämä. Voin kuulkaas sanoo että helpotti!

Kotona on vähän kitkaista jälleen, mutta katsotaan nyt mihin tämä tästä johtaa. Parisuhdeterapian mahdollisuutta kyselin terapeutiltani, lupasi selvitellä asiaa. En mä kuitenkaan oo vielä valmis luovuttamaan.Ymmärrän sen että miehellä on vaikeeta tän mun sairauden kanssa, mutta mihin se hävis että vastamäessäkin? Sitä mä vaan ihmettelen. Ekaa kertaa joku on selkärangattomampi kuin minä. En osaa olla surullinen, vaan pettynyt.

Kuitenkin, kaikesta huolimatta, mä voin hyvin. Älkää peljätkö! :)