Ajatusansoista ahmijoille

Sain eilen luettua ahmintaeeposta hiukan pidemmälle. Kyseessa siis ”Irti ahminnasta, 2013, Duodecim”, uudehko ahminahäiriöstä kärsivien ihmisten itsehoitokirja, jota käyttävät myös monet terveysalan ammattilaiset. 


En nyt ala opettamaan tässä ketään, vaan haluan kirjoittaa auki tiettyjä otsikoita itselleni. Seuraavia otsikoita kutsutaan kirjassa ajatusansoiksi. Ajatusansat ovat ”kielteisiä automaattisia ajatuksia, jotka aiheuttavat haitallista toimintaa” (Irti ahminnasta, 2013). Ajatusansat on mulle käsitteenä ihan bränikkä, joten koitin tutkia netistä vähän lisää ko.käsitteestä, mutten löytänyt mitään. Lueskellessani näitä kirjan oppeja, huomasin harrastavani näitä ajatusansoja elämässäni aika runsain mitoin.




Yliyleistäminen
Aah, kuinka tuttua! Helppo homma kun sen osaa! Tätä mä oon tehnyt varmaan lapsesta asti. ”En kuitenkaan saa kokeesta kymppiä, joten ihan sama vaikkei lue”. Aikuisena: ”En todellakaan tuu koskaan laihtumaan, joten ihan sama vaikka mässäänkin”. Kuntoillessa: ”En todellakaan jaksa treenata täysiä,niin miksi mennä salille ollekaan”. Näitähän riittää.


Kauhistelu ja katastrofiajattelu
Päivittäistä. ”Jos nyt syön kahvin kanssa pullan, on koko laihduttaminen ja elämä pilalla. Lihon 5 kiloa per pulla”.


Mustavalkoinen ajattelu
Olen jo syksyn aikaisen itsepohdiskelun tuloksena löytänyt ittestäni tämän(kin) piirteen hyvin vahvana. Joko mä teen asian täydellisesti, tai sitten epäonnistun täydellisesti. Tossa välissä ei oo mun päässäni sitä harmaata aluetta. Sopii myös työelämään.


Vähätteleminen ja suurenteleminen
Mä en ikinä onnistu tarpeeksi hyvin. Joku 20 kg laihduttaminen esimerkiksi, joo ihan kiva, muttakun se ei oo se -50kg. Eli en pysty antamaan ittelleni krediittiä jostain ”vaan” 20 kg painonpudotuksesta. Myös se, että jos mätän itteni täyteen moskaa yhtenä päivänä, se pilaa viikon muut päivät. Ja taas ollaan siinä tilanteessa missä millään ei ole mitään väliä ja mätetään sontaa naamariin huomennakin.


Kielteisyys
”Korostat kielteisiä asioita ja teet ensisijaisesti kielteisiä johtopäätöksiä arjessasi”. Sopii myös hyvin työelämään.”En pysty syömään keitettyä parsakaalia, en siis pysty syömään terveellisesti”. ”Hyvin meni salitreeni ja kehityksen huomasin, mutta en tule ikinä pääsemään tavoitteisiini”


Järkeistäminen
”Kovan työviikon jälkeen ansaisten herkkuja ison kasan”. Ehkä vähemmän järkeistän nykyään enää, kyllä se on vähä niinku niin että syön nyt saakeli tän kattilallisen popcornia ja that's it!


Ajatustenluku
En kyllä oikeastaan ajattele mitä muut ihmiset musta ajattelee, ainakaan näissä ahmimis- tai lihavuusjutuissa. Kyllä mulla kovempi paine on siinä mitä musta ihmiset ajattelee vaikka töissä. Tai kotona luulen tasan tietäväni mitä mieheni ajattelee.


Henkilökohtaistaminen
Yleensä jos joku huonolla tuulella, tai selkeästi nään että on vihainen jollekulle. Ajattelen heti että se on mun vika, tai että mä oon tehnyt jotain tälle henkilölle. Jos joku asia epäonnistuu, menee rikki tai ylipäätänsä esiin tulee joku hankaluus, niin tottakai se on mun vika. Vaikkein ole edes ollut lähelläkään ongelmaa, ja on selvä ettei se voi olla mun vika. Mulla on uskomaton taito kehitellä päässäni polku, joka sijoittaa mut sen ongelman lähteeksi. Mä ajattelen liikaa muita, ja pakotan ihmisen ajattelemaan liikaa mua tällä mun helvetinmoisella itsesyyllistämisellä.


Itseään toteuttava ennuste
Tämä on ehkä se pahin. ”Olen niin onneton ettei mikään tekemäni onnistu, mä oon vaan ikuisesti näin surkee”, ”mulla epäonnistuu kaikki”, ”en osaa mitään oikein”, ”en opi koskaan mitään” ja ”en tule ikinä olemaan terveen painoinen”. Tää on varmaan se jarruttavin tekijä? Tää on varmaankin se alitajuinen jarru, mitä hokemalla estän itseäni laihtumasta.


Tuossa samaisessa kirjassa selitetään positiivisen ajattelun vaikutus aivoihin, ja se oli musta tosi kiinnostavaa luettavaa. Okei, tässä tulee nyt vähän sitä ”luentoo”, mutta skippaa jossei muka kiinnostais suakin! Kirjassa osiossa ”Tunteet haltuun” selitetään kuinka aivot voi opettaa ajattelemaan myönteisemmin. Suora lainaus kirjasta, Irti ahminnasta, 2013: Aivojamme voidaan verrata metsään, jossa risteilee polkuja. Aivoissa polut syntyvät, kun synapsit yhdistävät hermosoluja toisiinsa muodostaen hermoverkkoja. Metsässä toiset polut ovat kapeampia, toiset leveämpiä ja nopeita kulkea. Polusta tekee helppokulkuisen se, että sitä käytetään usein. Siis kuinka yksinkertaista, vai mitä? Mulle ainakin toi oli tosi tärkeä tieto, sillä olen ihminen joka tarvitsee väitteiden tueksi jotain konkreettista. Jos joku tulee mulle sanomaan, että aloita aamusti toistamalla peilin edessä itsellesi ”Olen kaunis”, niin uskot siihen kohta itsekin. Mitä, miks ja miten, ajattelen heti! Nyt mä tiedän että noissa hokemissa voi oikeesti olla perää.


Taikauskoinen ajattelu
Tää ei kyllä oikein istu mun ajattelutapaan. Mä en koskaan ole ajatellut että olisin onnellinen sitku vaan oon normaalipainoinen. Nouveiinhell! Samat päänsisäiset ongelmat mulla sillonkin olisi, ehkä kenties eri muodoissa.


Muiden miellyttäminen
Tää on kans tää rakas luonteenpiirteeni joka tekee mun elämästä välillä niin infernaalisen hankalaa ettei oo tosikaan. Jos musta tykätään, on mulla hyvä olla. Musta on kamalaa jos joku ei tykkäis musta, tai joku on suuttunut mulle. Tässä voidaan taas nähdä yhteyksiä esim. ajatustenluvun ja henkilökohtaistamisen kanssa. Mä etsin hyväksyntää ja paljon. Siksi voidaan sanoa ettei mun itsetuntoni ja itseni arvostamisen taso mitenkään päätähuimaavan korkealla ole, vaikka niin monet väittävätkin. Se mikä näkyy ulos, ei välttämättä kerro sitä mitä mun sisälläni myllertää.


Aika paljon asiaa näin kerrankin. Kun luin tuotakin osioo kirjasta, ajattelin että tämäpä on kuin mun elämästä kirjoitettu suoraan. Vaikka en ahmikaan juuri kirjan esimerkeissä kuvatuilla tavoilla, niin kyllä mussa silti se ahmija piilee kuoren alla aika vahvana. Salasyöntiä en harrasta, ostan kaupasta ihan mitä haluan ilman että kuvittelen ihmisten katsovan mun ostoskärryä ja mun olemusta. Voin käydä ravintolassa ja syödä hampurilaisen ilman että uhraan ajatusta kenenkään toisen ihmisen mahdollisille ajatuksille mun syömisestä. Eri asia tietty, että jos joku Jutta G olis viereissä pöydässä, silloin saattais vähän ahdistaa. Tiedän kyllä että tuskin se viittis vaivaantua jonkun randomläskin syömisistä viereisessä pöydässä, sillä eihän sekään aina ”töissä” oo, mutta ois se aika vaivaannuttavaa silti.



On tuossa kirjassa tullut vastaan jotain semmoistakin mitä mä en oikein käsitä. Ruokavalioesimerkeissä on mielestäni ihan tolkuttomasti hiilareita. Esimerkkipäivissä on herkkuja joo. Siksi koska herkkuja ei saa totaalisesti kieltää. Mutta siinä on välipalavaihtoehtona mm. pullakahvit sekä suklaapatukka. Nuo on tavallaan lounaan ja päivällisen jälkiruokia samalla. On tietysti järkevämpää syödä kaksi suklaapatukkaa päivässä kuin yhtenä päivänä suklaalevy, vai onko? Lasketaanpa: 2 mars-patukkaa per päivä on yhtäkuin 14 suklaapatukkaa per viikko. Joka on taas vajaa 3000 kaloria per viikko suklaakaloreita. Fazerin sininen suklaalevy x 1/vko vajaa 1100 kaloria. Kärjistettynä tietysti. On tietysti looginen pointti se, että jos syöt joka päivä jotain hyvää, niin sun ei tee mieli sitä ahmia. Kun taas totaalikieltäytyjä nimenomaan ratkeaa syömään sitten hirvittämän määrän "lakon" aikana tai jälkeen. No ei taas toimi mulla. Kyllä mä pystyn olemana kk:den syömättä herkkuja jos haluan. Nyt kun mä tämän sanon, mun on pakko ollakin! Hahah ! Ei oo vaihtoehtoja enää! 

Summa summarum, kirjassa on paljon hyvää ja paljon kyseenalaista. Kyseenalaistaminen on jokaisen omassa päässä ja omissa tavoissa.