Mulla oli aika monta asiaa, ja ilmeisesti kaikki ihan oikeita asioita. Lähetettä tuli ainakin verisuonikirurgille ja labroihin. Suonikohjut ovat huolestuttavat.
Ens viikolla papakoe ja gynekologinen tutkimus. Puhuttiin vauva-asioistakin ohimennen. Niskassani oleva patti ultrataan.
Sain valita mitä oiretta tutkitaan nyt ja valitsin itse unettomuuden. Suonikohjutkin valitsi lääkäri. Koska mä oon ollut aika suora tähänkin asti, kerron nyt että oon pitkään ajatellut olevani masentunut. Pitkään tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että jo vuosikausia. Nyt tuntuu että tilanne on viime aikoina kärjistynyt itkuisuuteen ja unettomuuteen, paniikkihäiriöitäkin on ilmaantunut lähinnä autolla ajaessa. Lääkäri suhtautui tähänkin asiaan vähintäänkin mahtavasti. Sain täytettäväksi masennustestin, jonka palautan sitten ensi viikolla. Uni"lääkkeeksi" sain Melatoniinia, koska ei halunnut vahvempia määrätä, josta olinkin hyvin samaa mieltä. Masennusta kuitenkin haluaisi alkaa hoitamaan lääkkeillä, ja ekaa kertaa elämässäni mä myönsin, etten pysty tätä enää ilman apua hallitsemaan. Lähete siis psykologille. Elämänmuutokseen liittyy myös ongelmien myöntäminen itselleen ja niiden hoito!
Tää masennusasia on aika vaikea juttu. Mieheni mielestä nykyään masennusdiagnoosin saa liian helposti, enkä minä vaikuta masentuneelta, koska masentuneet ihmiset ei jaksa tehdä mitään ja on vaan. Sanoin että en mä nyt kuitenkaan missään psykoosissa ole, hei halloo. On totta, että syvästi masentuneet ei jaksa huolehtia itsestään, kuten hygieniasta. Mutta oon myös sitä mieltä, että masentunut ihminen ei jaksa huolehtia itsestään, kuten TERVEELLISISTÄ ELÄMÄNTAVOISTA.
Kaikenkaikkiaan,
mulla on helpottunut olo.
Hyvä juttu, että niin monet asiat on lähteny hoitumaan :)
VastaaPoistaMun mies aina sanoo, että mua ei mikään vaivaa... :D Se on joskus turhauttavaa, jos ite ei todellakaan voi hyvin...
niin, muut ihmisethän sen aina tietää paremmin ;) Eikös se oo se ikuisuusongelma :D
PoistaMää oon miettiny myös tuota masennusta itselläni. Välillä on sellasia kausia, etten jaksais yhtään mitään, väkisin hoidan ne mitä pitää, välillä taas riittää virtaa muuhunkin ja silloin epäilen itsekin, etten voi olla masentunut. Kai masentunut kuitenkin on masentunut koko ajan, tai näin ajattelen. En oikeen tiiä. Kauhian vaikiaa! Joskus vuosi sitten mulla oli aika rankka ajanjakso, ajattelin auton alle heittäytymistä ja parvekkeelta hyppäämistä, mutta siltikään en ollut kenenkään mielestä masentunut.
VastaaPoistaKäy tekemässä masennustesti netissä. Vastaat rehellisesti, niin siitähä saat vastauksen jo. Mä oon käyny aina välillä tekemässä, ja aina se näyttää että lievästi masentunut. Kyllähän mäkin saan tehtyä usein asioita ja saan energipiikkejä, mutta niiden jälkeen tuleekin sitten aika kun en jaksa tehdä mitään. Eli se energiapiikki on vaatinut niin paljon, että sen takia ne just pysyy piikkeinä. Mä en ole lääkäri, mutta kyllähän sen nyt järki sanoo, että jos sulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia, ei silloin kaikki hyvin ole. Monet kuvittelee että masentunut on sellainen ihminen joka makaa vain sängyssä ja uhkailee tappaa itsensä. Sellainen ihminen on minusta ihan psykoosin partaalla. Masennus tunnetilana kestää pari päivää, viikon. Masennus sairautena jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Eikä se ole väärin jos menee lääkärille asiasta puhumaan. Niille maksetaan siitä palkkaa että siellä käydään ja ne tutkii meitä. Alan jo ajattelemaan nyt, että miksen ole aikaisemmin hakenut apua... Sitä on vaan niin jäärä, ja ajattelee että on mua sairaampiakin olemassa.
PoistaJoo, oon aina välillä niitä tehnytkin, mutta ajattelen aina, että jos kuitenkin liioittelen. Ehkä pitäis käydä juttelemassa lääkärillä. Mulla ongelmana myös tuo mies, joka on sitä mieltä, ettei mua mikään vaivaa. Kaikki on kuulemma välillä masentuneita. Ei mulla enää noita ajatuksia ole, avauduin niistä miehelle ja se jo auttoi. Sillon se kyllä oli musta huolissaan, mutta ajattelee varmaan että kaikki on taas ok.
PoistaEn tiiä, tuntuu että mut vaan nauretaan pihalle jos meen näistä puhumaan. Kävin just koulun terveydenhoitajan tarkastuksessa (oon alottanu uudet opinnot syksyllä) ja se kyseli, onko masennusta, ahistusta, stressiä. "Ei oo, tai ehkä vähä, mutta silleen normaalisti" Nii-in...
Tunteesi on tuttuja mulle. Ihan samaa ajattelin. Mä tajusin, että KUKAAN ei voi oikeesti tietää mitä sä tunnet eikä tiedä mitä sä ajattelet. Joten sun täytyy vaan ite pystyy määrittelemään että nyt ei oo kaikki kunnossa, tai mitkä ajatukset ja tuntemukset ei ole normaalia elämää. Musta kukaan ei voi kyseenalaistaa sun tuntemuksia. Ja just niiku toi Eevis tossa kommentoi, apua on haettava ennenku se on tuplasti hankalampaa se asian hoitaminen. Eikä läheisten niskaankaan voi kaataa ikuisesti kaikkea. Se ei auta ja rasittaa vaan läheisiä, vie heiltä voimaa auttaa ja tukea sitten kun paraneminen lähtee käyntiin. Ota eka askel ja oo rehellinen itselles! Siitä se paraneminen lähtee!
PoistaTsemppiä hurjan paljon! olet todella oikeassa, että elämänmuutokseen liittyy myös tuo asioiden myöntäminen itselle. Olla rehellinen sille peilikuvalle. Ja myös myöntää että ei jaksa. Myöntää että tarvitsee apua. Sä olet pitkällä, kun pystyt myöntämään itsellesi tilanteen ja pystyt puhumaan siitä ääneen myös ns. ulkopuoliselle. Todella hienoa!!
VastaaPoistatsemppiä hurjan paljon tuleviin päiviin ja viikkoihin. Masentunut ei tarkoita toimintakyvytöntä, moni pystyy kätkemään masennuksen liian pitkään ja paluu takaisin on kivikkoinen. Onneksi pyysit apua :) anna itsellesi aikaa :)
Kiitos kovasti viestistäsi <3
Poista