keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Syön sanani... ja popcornia.

Eilisen hyvä putki päättyi siihen kun mies tuli kotiin, alkoi kattomaan jalkapalloa, avasi siiderin. Mä siitä vedin herneet nenukkiin ja poksuttelin pari litraa popcorneja. Sinäänsä ei niin paha rasti, ite kuitenkin määrään sen rasvan määrän kun kattilassa poksuttelen jyviä. Ei mun ees tehny niitä mieli, mutta joku mielenosoitus se oli selkeesti.

Aamulla pääsin aika hyvin sängystä ja rohkenin lähteä ajelemaan mielenterveystoimistolle. Kaksisuuntaisen mielialahäiriönhän se psykiatri sieltä kaivoi, epäili kakkostyyppiä, josta olen kyllä itsekin samaa mieltä. Ko. häiriö on vahvasti perinnöllinen joka puhkeaa esim. traumaattisen tapahtuman johdosta. Diagnoosia vielä tarkennetaan tässä, luulisin että kesällä mulla jo on ihan oikea dg. Olo on helpottunut ja toisaalta taas salaa toivoin että mä oon vaan tällänen. Täytyy vaan opetella taas elämään yhden sairauden kanssa. Ehkä lähinnä hoitamaan sitä. Vuorotyötä tuskin pystyn enää tekemään, sillä tärkeintä tässä on UNI. Unettomuus ja uniongelmat ovat vaan haitaksi. Hihhei. Mä olen aina tiennyt että uni on mulle tärkeää. Kai mä tunnen itseni jo niin hyvin.

Tänään mun ruokailut on ollu vähä kummallisia. Söin tavallaan aamupalan kahdesti, en voinut lähte ihan tyhjällä mahalla liikenteeseen ennen kahdeksaa, joten tungin suuhuni leivänpalan. Kaupan kautta kotiin ja toinen aamupala nassuun, ruisleipää ja paaaaljon salaattia sekä kurkkua päälle. Makeanhimooni ostin omenoita ja appelsiineja. Hedelmät ovat todennäköisesti parempaa mussutettavaa kun karkki... Vetäsin siis aamupalan päälle appelsiinin. Puolen päivän aikaan menin päikkäreille kun oli niin julmetun väsy. No, vähän lipsahti. 3 tuntia sikeitä. Tiedän silti että mua illalla väsyttää. Ja se on ihanaa. Lounas multa jäi tavallaan väliin, äsken söin rahkaa, mansikoita ja banaania. Illaksi mulla on eilistä ruokaa ja salaattia kylkeen. Sitten mä saan taas syödä makeanhimooni vaikka omenan.

Mulla oli tavoitteena käydä ulkoilemassa tänään, hain jo paremmat kengätkin odotteleen. Mutta koska jääkiekko, en mä taida ennen pimeää ehtiä ulos. Toisaalta, mä tein lupauksen, että aina  niinä päivinä kun aurinko paistaa, mä ulkoilen. Se tarkoittaa väkisinkin sitä, että kesään mennessä mun ulkoilut on päivittäisiä.

Kyllä tämä tästä. Päivä kerrallaan pääsen kiinni tähän elämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti