keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Niin tiesin tän...

Mittauspäivä. Tulokset masentavia, mutta ehkä ennalta arvattavia. Painoa lähtenyt vain 300g, vaikka viime viikon lopulla tilanne näytti jo lähemmäs kiloa. Minäpä syytän tästä eilistä haksahdusta höttöpastaan, jota söin aivan liikaa. Söin ihan entisen annoskoon mukaan, ja voi luoja kuinka syöttöporsaalta musta sen jälkeen tuntui. Ilmeisesti hiilarit turvottaakin niin, että vyötärön mittakin paisunut parilla sentillä. Olen kyllä syönyt vähemmän kasviksia, mutta kalorit on silti korkeimmillaan olleet alle 1600/pvä, reippaastikin. Koitan muistuttaa itseäni siitä, että pudotus on aina minusta pois, vaikka se olisikin kuinka vähän. Syy siihen miksi olen syönyt "huonommin", on siinä, että yksinkertaisesti olen ollut töiden jälkeen niin poikki, etten ole jaksanut tehdä juurikaan ruokaa. Eli olen syönyt mitä kaapista on helposti löytynyt, mielestäni maltillisesti tosin. Töissä mulla on tällä hetkellä tän viikon eväiksi hamstrattuna omenaa, viiliä/rahkaa sekä mehukeittoa. Eli ei mitään mahdottoman raskasta. Joku voisi ajatella, että onhan teitä kaksi, eikö se mies voisi tehdä ruokaa? NOH. Hänhän kyllä osaa tehdä ruokaa, mutta mä en ole siitä terveellisyyspuolesta aivan varma :D

Eilen alkoi ihanat italian opiskelut jälleen. Olen ihan fiiliksissä siitäkin... Mulla alkaa olemaan näitä harrastuksia kohta enemmän kuin ikinä. Liityin kuntosalille ja otinpa sitten vielä PT-paketin. Ensimmäinen tapaaminen ensi viikolla. Jännittää ja odotan sitä ihan superpaljon! Olen kyllä aika aktiivisesti polkenut kuntopyörällä, ja kestävyydessä sen alkaa huomaamaan. En hengästy enää yhtä herkästi. Niin ja verenpaine on myös laskenut! Tavoitteena olla ilman lääkkeitä vuoden sisällä.

Selvää on, etten tästä projektista selviä yksin joten hienoa saada joku ohjaamaan edes tuota kuntopuolta. Muuten treenaisin alkuun kaikkitänneheti-menetelmällä pari kertaa, ja olisin sitten niin kipeä, ettei liikunta minua enää kiinnostaisi. Lokakuussa on myös kilpirauhastsekkaus, vaikken mä nyt mitään sellaista selitystä tälle mun lihavuudelle odotakaan. Ihan kunnossa ne kilpparit on aikaisemmin olleet.

Näillä tunnelmilla, näillä masennuksilla kohti ensi keskiviikkoa. Taidanpa mennä polkaseen powervartin pyörällä ennen aamukahvia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti