torstai 17. lokakuuta 2013

MInähän en sulle syksy periksi anna!

Kolmas kerta tällä viikolla salilla, alkaa olemaan rytmit kohillaan ;)

Maanantai oli lepo, tiistaina salitreeni 1, eilen nukuin sitten lahjakkaasti kehonhuoltotunnin ohi ja meninkin illalla tekeen aerobisen treenin sekä siihen päälle 30 min venyttelytunnille. Aerobinen käsitti 15 min crosstrainerilla ja 30 min kuntopyörällä. Kaloreita tais palaa 500. Venyttelypuolituntinen oli aivan liian lyhyt! Mä rakastuin totaalisesti sellaseen pilatesmuovipötkylään jonka päällä rullailtiin lihaksia. Sattuihan se aivan s**tanasti toki, mutta eron huomas heti! Mulla on varsinkinj alaselkä tosi kireänä, ne selkärankaa ympäröivät lihakset. Mun on esim. tosi vaikee olla selälläni tasaisella alustalla kuten jumppamatolla. Toi pötkylä oli kyllä niin hieno juttu, että aion ittelleni ostaa kotiinkin sellaisen. Mä luulen että toi mun persauksen päällä oleva" läskihylly" on suurimmaksi osaksi samaa kuona-ainekertymää kun mulla oli vasemman lapaluun kohteella. Lavan seudunlta se on jo osaks hävinnyt liikkumisen myötä.

Tänään mä kävin sitten tekemässä mun treeni kakkosen. Se on vähän erilainen kun toi ykkönen, mutta samoja lihasryhmiä niissä molemmissa treenataan, vähän erilailla vain. Eri liikkeitä on molemmissa 9-10, jokaista liikettä tehdään vähän vaihdellen, mutta kolme settiä per liike. Selkeesti on kroppaan tullut lisää voimaa ja kestävyyttä. Paljon paremmin taas jaksaa mennä ja painaa! Hieman himottais huomenna mennä Circuittiin, mutta joo. Saa nyt nähdä.

On muuten jännä, kun vaikka lämmittelee kuntopyörällä ja on päättänyt että 10 minuuttia tässä lämmitellään, niin sen 10 minuutin jälkeen se lämmittely muuttuu tosi kivaks ja semmoseks että sitä tekee vielä ylimääräiset 10 min lisäksi :D Heti kun katoaa se "pakko", niin asiat muuttuu kivoiks.

Tänään tuli sitten sitä luntakin. Tai tulee edelleen. Mullahan oli jo talvirenkaat alla, joten ei sen suhteen huolta. Silti, nyt viimeistään joutuu jättää hyvästit kesälle ja alkaa vastaanottamaan pitkää, pimeää talvea. Yhyy. En haluuuuuu!
Vaikka treeni kulki hyvin niin näissä tunnelmissa ajelin salilta kotiin... Aika ankeeta! 
Laittelen tähän loppuun vähän ruokakuvia... Tein eilen ihan törkeeeeeen hyvää ruokaa päivälliseks ja tän päivän lounaaks jonka söin tossa ööö... klo 16... :D Hyvä lounasaika! Eli broilerihässäkkää thaikkumauin. Sipulia, papuja ja porkkanaa paistettuna ja siihen päälle semmonen valmispussisoosi, ei siis jauhe, vaan nestemäinen pussijuttu, oisko ollu Santa Marian red curry-hässäkkä. Tuunailin ite sitä lisäämällä sitruunamehua, vettä, red curry-tahnaa sekä kookosmaitojauhetta saostamaan. Lisukkeeks riisiä. Miehellekin maittoi! 



 Oon mä sit syöny leipääkin ja suurkuluttanu kirsikkatomaatteja...


Mites muiden viikko? Lyökö pimeys kapuloita rattaisin? 

4 kommenttia:

  1. Meillä taitaa olla aika samanlainen saliohjelma. Itsellänikin kolmas kerta salia tänään ja huomenna pitäisi vielä eestyä tekemään käsitreeniä.
    Kyllä se aika paljon ottaa, mutta kaipa tästä jollain tasolla nauttii :D.

    Ja ihania ruokakuvia. Mä itse tyydyn vain paistamaan naudan paistinjauhelihaa ja syömään sitä lähes päivittäin. Ja hullua on myöntää, että tykkään siitä vielä...

    Sulla on hauska tapa kirjoittaa ja tästä tuli mun uusi lempiblogi. Ei kun tiuhaan päivityksiä tulemaan :).
    Tsemppiä myös epähallintaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on semmoset kaks itetehtyy saliohjelmaa joita kuvittelen tekeväni kerran viikossa kummankin. Tämmöstähän tää on, en mä tiiä onks järkee missään, mutta ainaki yritys on hyvä :D

      Mä en tykkää yhtää syödä samaa ruokaa montaa päivää. Ehkä sitten jos osais syödä vaan ravitakseen itsensä, eikä nauttiakseen, sit se ehkä onnistus multakin. Toisaalta mun mies vois vähän heittää pyyhkeitä yksipuolisesta ruokavaliosta. Ilman mun miestä mä oisin lihansyöjä vaan satunnaisesti.
      Oot epähallitusti ja sydämellisesti tervetullut lukemaan blogiani :)

      Poista
  2. Pilaterulla on kyllä yksi parhaimmista keksinnöistä kotitreenaajille, meilläkin sillä rullaillaan päivittäin.
    Viikko on lähtenyt melko kankeasti käyntiin, mutta sain onneksi helpotusta lpg -hoidosta treenin jumittamiin jalkoihini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tää viikko lähtis silleen supermahtavasti!

      Poista