perjantai 1. maaliskuuta 2013

Tekosyiden runsaudensarvi.

Minähän menin ja näytin! Kävin salilla tavoitteena saada jalat ylikypsiks täriseviks spageteiks. No sen sain aikaseks. Pumppailin häiriintyneen näköisenä 120 kg prässissä ja kiroilin. Oli oikeen äijämeininki! Siellä oli yks senioriukkeli joka piti vielä kamalampaa meteliä. Oltiin lähes kahdestaan. Sain pitkästä aikaa pariin kuukauteen sen tunteen pintaan, minkä takia mä alunperin salitreeniin rakastuin! Ihanat tärisevät ja voimattomat raajat. Kahvikuppi ei meinannu treenin jälkeen pysyy kädessä. Ah ah ah! voimailun päälle vielä vartin aerobinen rykäisy ja avot! Ja kaikki tämä sen ansiosta että juttelin ihan mulle tuikituntemattoman ihmisen kanssa treenaamisesta eräällä sivustolla. Mä tajusin että mitä tekosyitä oon taas ittelleni kehitellyt ihan huomaamattani. Kuulostin naurettavalta. Onneksi sen keskustelukumppanille myönsinkin :D

 Jumalauta, mä en anna periks! Mä tarvitsen nyt ihmisiä ympärilleni, jotka sanovat (mun naristessa ties mitä tekosyitä) että: "NYT ÄMMÄ PERSE YLÖS PENKISTÄ JA SALILLE". Eli jos lukijoissa on joku tähän asti itsensä hillinnyt ihminen, niin anna tulla! Nyt mä alan psyykkaamaan itteeni. Kaikkihan se on ihan oikeasti kiinni omasta päästä. Oikeesti, tällä uhoomisella alkaa tapahtuun!


Edit: Pakko oli vielä lisätä tänne perään, että joku on tullut blogiini haulla "Pitkät kalsarit". Se nauratti mua jostain syystä ihan hitosti :D Edelleen. Todennäköisesti naurattaa koko illan. Hepulivaroitus!

7 kommenttia:

  1. Ei tommosia kehtaa alkaa täällä huutelemaan.. ;)

    Pitkät kalsarit? Raaaah! :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun luvalla saa! Pitkät kalsarit ei kuulemma voi olla ne naisten pitkikset, miehillä kuulemma vaan on kalsareita. Jumantsuikka! MISSÄ ON TASA-ARVO?

      Poista
  2. Tää on vähän sama asia ku se, että miehillä ei voi kuulemma olla pikkuhousuja. :D

    VastaaPoista
  3. Niinpä niin :D hahaha, mulla on ihan törkeet nauruhepulit menossa täällä. Miehekkäät pikkuhousut. Miespikkarit.

    VastaaPoista
  4. Nauruhepulit tekee hyvää! :P Skoolaan vesipullolla miespikkareille!

    VastaaPoista
  5. Oh my, mullahan on pepsi maxi totaalisen loppu lasista! Manpanties.

    VastaaPoista
  6. Jess jess, nyt on hyvä meno!!!!! :)

    VastaaPoista