sunnuntai 17. helmikuuta 2013

SD-viikko uno paketissa!

Tässähän alkaa olla jo voittajafiilis, kävin nimittäin puntarilla vastoin sanomisiani (taas) ja naps! Olen päässyt nyt viimein jokaikisestä joulukilosta irti ja puntari näytti alhaisinta lukemaa koko bloginkirjanpidon aikana, 128,3 !!!

Minusta aivan loistava tulos, olkootkin nesteitä, rasvaa, tippunutta hilsettä, mitälie, mutta se on tippunut ja hyvä niin. VIHDOIN MÄ PÄÄSIN ETEENPÄIN!

Kuten jo tunnustin yhden blogin kommentissani, olen eilen lipsahtanut väärien herkkujen puoleen. Mutta, en paljoa ja sekin mitä maistoin, maistui paskalta. Suklaa(1pala) ei maistu suussa hyvältä. Maistoin myös pizzaa, joka ei myöskään synnyttänyt suussani minkäänlaista gastronomista orgasmia. Ei kyllä tosin sekään ruoka mitä lounaaksi söin, tonnikalaa paprikalla, kesäkurpitsalla, sipulilla, jäävuorisalaatilla. Kurkku maistuu muuten nykyään hirveän makealta mun suussa. Söin myöskin eilen punaista paprikaa (SYNTI!). Tänään mun oli IHAN pakko saada ruista, joten söin puuron sijasta real-viipaleen ilman mitään päällisiä, paahdettuna. Siihen kylkeen rahka-karpalo-lese-mehukeittohässäkkä.


Eilinen aamupala, smoothie, puuro ja mutteripannukahvi <3 

Mulla on ollut tässä vähän vatsavaivoja, pe-la välinen yö meni valvoessa ja ootellessa mahatautia joka ei sitten koskaan tullutkaan. Vaan kauheat vatsanväänteet kiusas. Lieko sitten raa'an kukkakaalin syytä, jota veti antaumuksella napaani pe-iltana. Todennäköisesti.

Eilen käytiin illalla kattomassa toi Vadelmavenepakolainen Tampereen teatterissa. Kertoo suomalaisesta miehestä joka haluaa olla ruotsalainen. Olihan se ihan kiva ja hauska, varsinkin väliajan jälkeen piristyi kummasti. En vaan pitänyt siitä, että yleisö joutui osallistumaan näytökseen. Parempi kuin se edellisviikonlopun Hurriganes-musikaali. Lyhyen teatterissakäynti-urani aikana oon nähnyt vaan komedioita, ja haluaisin ihan hirveästi mennä katsomaan jotain draamaa. Oon huomannut että tarkkailen näyttelijöitä ihan eri tavalla kuin ennen, teatteri on vaan jotain niin paljon parempaa kuin elokuvat. Näyttelijän työ kiinnostaa, mutta ei siis sillä että itse haluaisin näytellä. On vaan tosi lumoavaa katsella näyttelijän muuntautumiskykyä roolista toiseen.

Liikunnoissa oon pysynyt hyvin mukana, tänään mulla oli tarkoitus tehdä se aamuaerobinen, muta kävikin niin että tyystin unohdin ja söinkin jo hyvää vauhtia aamupalaa. Menenpä siis salille tänään rehkimään. Perjantaina tein taas kotitreenin, sillä olin aika laiskalla tuulella. Otin sykemittarin taistoon mukaan, ja kaloreita paloi noin 200. Eli ei mitenkään hurjasti. Aikaa meni puolisen tuntia, max. sykkeet 164, ja keskisyke 129. Treenin tein lähes täysillä, käsivarret oli tuskaisen polttavat viimeistä hooveria vetäessä...

Mutta nyt mua tultiin häiritsemään aviomiehen toimesta, joten pakko lopettaa ja antaa huomioo hällekin :)

Kivaa sunnuntaita !







3 kommenttia:

  1. Minä en oo käynyt vaa'alla, enkä aio käydäkään. :) Mitat otin keskiviikkona ja tänään kuvasin vähän itseäni, katotaan tuleeko kuviin mitään muutosta seuraavan viiden viikon aikana.

    Mutta yllättävän helposti on tämä viikko mennyt. Itse en oo sortunut mihinkään synteihin, vaikka niitä on ollutkin tarjolla. Helposti niistäkin on päässyt, oon ollut ihan ihmeissäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sinä! Kadehdittavaa itsekuria! Mä en oo jaksanu mittailla itteeni, oon niin laiska :D

      Poista
  2. Onnea!! :) Selvästi on dieetti tehokas. Nyt tsemppiä jatkoonkin, oon ilonen sun puolesta! :)

    VastaaPoista