keskiviikko 28. elokuuta 2013

Lupa haaveilla!

Se olis sitten viimeinen vapaapäivä ohi, ja huomenna takaisin arkeen :// 

Eilen kävin Keski-Suomessa sukuloimassa. Piiiiitkä reissu, väsytti ja nälätti kun ajelin kotiin päin. Eilinen meni muuten ihan putkeen syömisten osalta, lukuunottamatta kebappia salaatilla ja puolikasta vadelmamunkkia. Kepsuannos oli aika XXL-kokoo, söin ehkä puolet tai vähemmän. Aamulla mä söin puurot, eväänä mulla oli toissapäiväistä lohta ja salaattia. Ennen lähtöö vielä toi kepsuannos. Illalla söinkin sitten rahkaa, porkkanaa ja omenan. Hyvvee oli kaikki! 

Seuraavaksi mun tän aamun aktiviteetit! Aamupuuron jälkeen mulla oli se reumakontrolli TAYS:ssa. Veriarvot oli hyviä, maksakin voi hyvin. Eikä mulla mitään suurempia kipujakaan ole ollut. Normaalit kolotukset vaan. Olin jo eilen illalla päättänyt että NYT mä kysyn rohkeasti sitä vauva-asiaa. Että miten sitten toimitaan kun haluan lasta alkaa yrittämään. Asia oli simppeli, varoaika on 3 kk lääkkeen lopetuksen jälkeen. Hyvä homma. Oli muuten ihan eka kerta kun lääkärille puhun tosta lapsiasiasta. Kerroin sitten että haluan laihtua ennenkuin lähden edes yrittämään, ja muista ongelmista kuten mahdollisesta monirakkulaishommelista. Mua jännitti ihan helvetisti sen lääkärin reaktio. Se oli kannustava, tukeva. Eikä yhtään pelkäämäni "Et voi hankkia lapsia sairas läski!". Sanoi että on yvä jos laihdutan, mutta ei tarvitse kymmeniä kiloja. 10 kg tästä riittää. Ylipaino ei ole syy olla hankkimatta lapsia. Sanoi myös että sinuakin isommat ovat synnyttäneet terveitä lapsia. Kerroin siitä pelostani, että lapsesta tulee passiivinen telkkarin tuijottaja kun vanhemmat on tälläisiä. Lääkäri kertoi että lapsi itsessään kyllä aktivoi vanhemman, jos on muuten kaikki kunnossa perheessä. 

Arvatkaa mitä seuraavaksi? Mua alkoi itkettämään. Tuntui ihan siltä kuin suuren suuri raskas pilvi ois haihtunut mun sisältä. Vaikken vielä tiedäkään, onko mun mahdollista saada lapsia, niin helpotus siitä että ainakaa tuo terveydenhuollon ammattilainen ei pidä mua idioottina. Purin hampaita yhteen ja yritin olla itkemättä. Jouduin vielä käväsemään sh:n juttusilla, ja siinä ootellessa nielin kyyneleitä. Ne oli niitä ilon ja helpotuksen kyyneleitä. Mulla on nyt lupa haaveilla lapsesta. Tuntuu hienolta. 

Lääkärin jälkeen salille, siellä semmonen puoliks haaveileva reeni... Ei oikein ajatus pysynyt kasassa. Palkkapäivähän oli tosiaan tänään, ja siltä mun loppupäivän aktiviteetit näyttikin. Alusvaateliike Change, josta kävin ostamassa urheilurintsikoita... Olikin ihan mieletön tsägä! Tarjouksena rintsikat + alaosa ja kaupanpäälle samanlainen setti! Sikamaisen hyvä tuuri! 

Valitsin mustat ja valkoiset. Ostin myös uusimmat FIT ja FIT laihdu-lehdet.

Ikeassakin käytiin, kaiken muun roinan lisäksi ostin tommosii matkapulloja shampoille sun muille salia varten. Ihan huippuhienoo muuten talvella puristella isosta tuubista kokkareista jäätynyttä hoitoainetta... Nyt hävikki ei ole ainakaan niin suuri näissä pienissä pulloissa. 

Lindexillä kävin pyörähtämässä, mukaan tarttu violetinsävyinen ihanan pehmeä neule, -20% ! Sekä mustat pitkät reenihousut. Lindexiltä oon löytäny ehkä parhaimmat reenivaatteet tähän mennessä! 
VIelä en niitä uusia salikenkiä ettinyt, mutta etsintä jatkuu. 

Nyt kutsuu sauna! 

maanantai 26. elokuuta 2013

To Hell and back!

Käytiin eilen herättyäni retkellä Helvetinjärvellä, Helvetinkolussa Ruovedellä. Oli tosi kiva reissu, kävelymatka autolta makkaranpaistopaikalle oli 2 km. Joka tuntui kyllä makeasti jaloissa (ja huonossa kunnossa). Reitti on helppokulkuista, kiviä vain törrötti välillä polusta. P-tuolilla ei perille pääse, mutta lastenrattailla oli monet liikenteessä, oli kyllä kantajatkin matkassa. Makkaranpaistopaikalla uimaranta.  Hirvikärpäsiä löytynyt tähän mennessä 0 kpl. Aika onnistunut reissu siis, vaikka vähän meinas ottaa koville yökköilyn jälkeen.

Dramaattinen lähtö

Näköalapaikalta. Eipä oo parempaa kuvaa kun en uskaltanu mennä seikkailee :D

Näköalapaikalta. Maan liikkumisesta tullut sola. Teki niin mieli lähtee tonne seikkailee!

Meidän ja muiden makkarat.

Taukotupa! Oli tosi ihana vanha mökki. Ei saa majoittua! 

Paluumatka alkoi aika raskaasti. Kivaahan noi oli alas tulla mut ylösmeno... Ei jösses! 

Ei nähty itse Pirua, eikä ollut paahtavan kuumakaan. Just sopiva!

Harmittaa kun en ottanu sykkärii mukaan :/ 

Tänään mulla oli vapaapäivä, käytin sen hyväkseni nukkumalla univela pois, eli kellon ympäri. Sitten aamupalaa ja hengailua ja miehen kanssa ruokakauppaan. Mun muruseni päätti mun toivomuksesta savustaa lohta ja mä painelin siks aikaa pyörälenkille. Mun piti mennä ajaa yks uus reitti, mutta ne soratiet olikin lanattu just, ja käänsin pyöräni takas asfalttitielle. Ei oikein huvittanu rikkoo itteensä siellä nyrkinkokoisten sorakönttien keskellä. Ajelin sitten semmosen 50 min lenkin. Arvelisin että jotain 12 km. Sykkäri näytti maks.177 ja keskisykkeenä 153. Painelin noita helvetinmoisia mäkiä verenmaku suussa. Otti sen verran päähän mun reittisuunnitelman peruuntuminen. Kaloreita paloi n.500. 

Kun pääsin kotiin, kokosin tommosen ihanan annoksen: 


Sitten vielä lopuksi päivän ruokalistaa, kun kerta jaksoin KK täyttää tänään :) Iltaruoka on ennakoitu, vielä meinasin sen itteeni ahtaa.

Maanantai

AAMIAINEN
  • 2.00 viipale Ruissekaleipä, ruispalat, vaasan, ravintokuitua 10 g/100 g
  • 2.00 tl Rasvaseos, oivariini, rasvaa 40 %, hyla, valio
  • 50.00 g Kalkkunaleikkele
  • 60.00 g Kirsikkatomaatti
  • 40.00 g Kurkku, tuore
LOUNAS
  • 1.00 viipale Täysjyväleipä, Real palaleipä, Fazer, ravintokuitua 10g/100g
  • 1.00 rkl Tuorejuusto, 36-44g rasvaa, runsasrasvainen (kasak
  • 200.00 g Maitorahka, rasvaa 0.2%, ehrmann
  • 200.00 g Mehukeitto, karviais-boysenmarja, sokeroimaton (valio)
  • 1.50 dl Puolukoita
  • 0.60 tlk Ananas, säilyke, rengas
VÄLIPALA
  • 40.00 g Persikka/nektariini, kuorittu, kivetön
PÄIVÄLLINEN
  • 200.00 g Lohi, kokonainen
  • 30.00 g Maitorahka, rasvaa 0.2%, ehrmann
  • 3.00 rkl Raejuusto, rasvaton, hyla, valio
  • 1.00 kpl Kananmuna, keitetty
  • 1.00 kpl Kananmunan valkuainen
  • 50.00 g Jäävuorisalaatti, amerikansalaatti, rapea
  • 1.00 kpl Tomaatti
  • 30.00 g Kurkku, tuore
  • 30.00 g Punasipuli
ILTAPALA
  • 2.00 dl Suklaavanukas, schoko pudding, ehrmann
  • 50.00 g Porkkana

Ainii! Jos joku pystyy suositteleen jotain näppärii salikenkiä, niin ottaisin tiedon vastaan kiitollisena!

lauantai 24. elokuuta 2013

Yövuoron jälkeisiä.

Heräilin klo 13 ja olin ihan virtaa täynnä. Söin aamupalaa ja pienen sohvalla rötköttelyn jälkeen painelin lenkille. Ei ollu virhe! Aivan mahtava ilma! Ei paljoo näkyny muita lenkkeilijöitä, vain ohi ajavia autoja.

Venyttelin tuossa lenkin jälkeen, ja huomasin harmikseni että 2 kk pyöräilyt ja venyttelemättömyys on jättäny jälkensä. Varsinkin jalkojen takaosat on ihan kireellä. Ei hyvä.

Edessä vielä yksi yö, ja sitten vapaille mars! Huomenna suunniteltiin lähtevämme retkelle luontoon! Ihanaa!

Mun lenkkilook. Kulahtaneet kollarit, joissa vissii haaroissaki reikä, joku elloksen huppari, joka toimi lämpimän sään takia mun suurena hikipyyhkeenä. Huomaa tyylikäs naamasensurointi. Mun tukka on taas kuin Costellolla. Hermot menee tähän kasvattamiseen! 

Kelpaa lenkkeillä! Harmittaa tosi paljon kun toi kevyen liikenteen väylä on tosi surkeessa kunnossa. Paikoitellen nousee oikein kunnon pomppuja jossa meinaa pyörällä lentää pusikkoon.

Paluumatkalla eräässä mäessä oli tämmöinen kirittäjä! Kovaan ääneen maukui mulle kannustuksia. Kissat <3 Ja koiratkin on <3


perjantai 23. elokuuta 2013

Oon öissä töissä!

Niin se vaan taas pari päivää hupeni edellisestä bloggauksesta. Pari päivää on tässä myös kärsitty makean kivuliaasta lihaskivusta. Meni jalkatreeni perille, jees! Mulla oli ihan sykkärikin mukana, mutten mä nyt muistanu sitä mitenkään ottaa mukaan kun lähdin töihin. Aika matalilla sykkeillä mentiin, kun joutui jonotteleen laitteisiin. Polvet on ehkä muistutelleet eniten olemassaolostaan. Sisäreidet tulee sit hyvänä kakkosena! Tein jalkaprässii, etu-ja takareisiä koneissa. Sit päälle askelkyykkyjä kahvakuulan kanssa. Kaiken kruunas jälkkäri, eli vinovatsat, ylävatsa ja selkä puolipallon päällä kiertona.

Alonkin miettii ens viikon reenejä ja mulle tuli iso ongelma. Nimittäin jos olkia meinaa reenailla, niin mitä mä tekisin vipunostojen sijaan? Mun olkapäät ei tuu kestään niitä, kuten käsipainojen nostoja sivuille. Mullahan on se rakenteellinen ongelma olkapäissä, että jänteet ottaa kiinni tohon luuhun, siellä on vissii liian pienet kulkuväylät niille jännehärpäkkeille. Jos jollaki ois neuvoa, niin otetaan vastaan!

Mun täytyy tunnustaa... Mulla on eväänä karkkia! Jaaa... Pepsi Maxia! Ok, just shoot me!

Muuten syömiset on menneet ihan jees. Paitsi tänään, on ollut emotionaalisesti jotenkin herkillä, ei oo ruoka maistunut. Vollannut vaan ties mitä tyhmää. Kaikki alkoi jo eilen illalla, jotenkin tuntuu toi syksy vetävän mielen aika matalaksi. Ikäkriisikin nostaa taas päätään. Blah.

Huoh. Nyt kello näyttää sen verran että kaks tuntii takana ja kahdeksan edessä :D



keskiviikko 21. elokuuta 2013

Hyviä valintoja

Mulla on tänään ollut hyvä aamu. Mies keitti aamupuurot, lähdimme kahville ja ruokakauppaan. Kahvilassa sanoin "EI" ihanille suolaisille leiville ja herkullisille korvapuusteille. Kaupassa sanoin "EI" mustalle makkaralle, ihanalle vaalealle tuoreelle leivälle. Kotona sanoin "EI" nuudelikeitolle. Sanoin "KYLLÄ" kahville, maitorahkalle, puurohiutaleille, kasviksille ja sokerittomille pastilleille. Kotona "KYLLÄ" vastauksen sai lounas joka koostui porkkanoista, maitorahka/partaäijäjugurttidipistä(porkkanoiden kanssa pitää syödä rasvaa!), kahdesta ruisleivästä tuorejuustolla ja tomaatilla. Väänsin miehen toiveesta savulohipiirakan johon laitoin maitorahkaa, Polar-raastetta, kananmunaa, porkkanaa, tomaattia,punasipulia, purjoa. Piirakan pohja on ruis-perunataikinaa, valmista sellaista. Päivälliseksi saan sellaisen tsiibaleen syödä salaatin kera.

Eilinenhän meni sitten niin että päädyinkin siivoamaan. Iltapalaksi tein lämppäreitä ruisleivästä, chilitomaattisoosista, tomaateista,kalkkunanakeista, raejuustosta ja tsiipaleesta jotain kumijuustoa. Hyvää oli kun maustoi hyvin.

Tänään siis salille. Ja ois vuorossa jalkapäivää. Tänään mä aion tuntea kipua ja polttelua!


tiistai 20. elokuuta 2013

Kuumeilua

Mulla on aika usein kuumetta. Melkein päivittäin. Kuumeen aihe vaihtelee viikoittain. On koirakuume, vauvakuume, kissakuume, sisustuskuume ja jopa autokuume. Kaikki noi kuumeet on vaan merkki siitä, että mulla on liikaa aikaa ajattelulle. Mä haluan olla aina niin väsynyt iltaisin, etten mä jaksa enää alkaa haaveilemaan. Koiraa ja kissaa ei kannata ottaa, jos meinaa matkustaa ikinä minnekään. Vauvaa en näillä kiloilla halua lähteä edes yrittämään. Uuteen autoon ei ole varaa. Sisustuksen uusiminen on kans rahaa vievää puuhaa. Mulla on usein myös terveyskuume. Niinku nyt. Tosin ei yhtä voimakkaana kuin viime syksynä, mutta kuitenkin. Mieli tekis vaikka mitä, mutta motivaatio ei sitten ihan kuitenkaan riitä. Siitä todistuksena tänään 4 ruisleipää kevyttuorejuustolla ja pullapitkon tsiipale. Ei vaan pysy aisoissa ei. Muuten päivä on mennyt ihan nappiin, aamupuurot ja lounaat meni ihan hyvin. Sit tuli makeanpeikko piruileen päähän. Ois vaa pitäny tunkee se purkka suuhun. Tai ei se purkka oikein ois hyvää kahvin kanssa ollut...

Mulle tapahtu eilen yks tosi kiva juttu! Voitin erään blogin arvonnassa lahjakortin http://www.fitnesstukku.fi/ -sivustolle! En oo ikinä voittanu mitään mistään! Kiitos vaan Eli, jonka sivulla arvonta oli. Tilailin sitten jotain rasvapolttohommelia, monivitamiinia ja shakerin. Ostin aikalailla muiden ostajien arvioinnin perusteella tuotteet. Testaan ja laittelen tänne sitten omaa arvioo. Mä tahtoisin kokeilla jotain treenibuusteria, mutten mä jotenkin uskalla ostaa niin arvokkaita tuotteita, joita hyvässä lykyssä käytän sen yhden kerran.

Tänään tekisi mieleni lähteä ähkimään salille, mutta oon kyllä niiiiin väsynyt aamuvuoron jälkeen(jo kuudes vuoro!) etten ilman päiväunien elvyttävää voimaa jaksa lähteä. Ajattelinkin ihan tässä just nyt vetää vaakatasoon ja ottaa pienet kaunistavat(?) päiväunet. Niin joo, munhan piti tehdä se uusi treeniohjelmakin, mutta äääh! Ei tuu mitää!

Kotosalla ois kanssa hommia, pitäis lattiat imuroida ja pestä. En oo vielä puhtaita mattoja raaskinut iskeä lattialle, kun kuitenkin paljain jaloin tulee vielä kuljettua ulkosallakin. Tosin tänä aamuna oli todellakin kylmä! Meidän vessaremppa on suoritettu viimein loppuun, pientä hienosäätöö vielä(ja listat). Seuraavaksi alkaa toi meidän makkarin remppaan orientoituminen, se remppa on ollut vähä kesälomalla. Ollaan miehen kanssa siis yhtä saamattomia molemmat.

Mutta nyt sohva vetää puoleensa !

maanantai 19. elokuuta 2013

Reippaasti täältä ponnistan minäkin

Heipsansaa!

Viikonlopun työputki jatkuu alkuviikon työputkella. Luvassa huimat yksi vapaata. Ensi viikolla sitten ihan kolmisen kappaletta. Ensi viikolla myös luvassa reumakontrollia. Plääh. Jotenki tuntuu että siihen menee koko päivä.

Hienosti meni viime viikko, rahkaa tuli puputettua ja muutakin terveellistä. Salilla kävin kahdesti, ja se oli hieno alku se! Jos tällä kertaa aloittas ryhtiliikkeensä ilman burnouttia. Tänään kävin töiden jälkeen tekemässä PowerPlatella reenin ja päälle 20 min aerobiset kävellen intervallia matolla. Oon ihan satavarma että pääsen takaisin kehään tekemällä alkuun pari kertaa PP-treeniä. Tuntuuhan se aivan erilailla kuin painoilla/härveleissä tehtävä treeni, ainaki seuraavana päivänä... Tänäänki meni 40 min ihan siivillä, mä jotenki aloittaessani aattelin, että noinkohan saan kulumaan ees varttia. Mut nopeesti se aika meni.  Tein staattisia pitoja, kahvakuulailin lapoja, punnersin... Hikoilin. Kokeilin muuten sitä uutta juoksumattoo, missä on tuuletin ja kaikki! OLI PÄHEE!
 Töissäkin olin ihan superreipas ja en istunut varmaan kuin 20 min yhteensä koko päivän aikana :D

Koska mä olen niin superlaiska, en oo jaksanu merkkailla syömisiäni. Kutakuinkin päivät on menny näin: Puuro, rahka+marjat+mehukeitto+kuitu, vihannekset-proteiini, näkkäri/ruisleipä 1-2, vihannekset+protsku, rahkaa/munaa. Vettä kolmisen litraa päivässä, joskus enemmänkin. Tämän päivän ruokia: Puuro, pari paahtoleipää(aamun välipalarahka jäi kotiin) vihannekset+tomaattikeittoo+raejuustoo, herat salilla, 5 kalkkunanakkia kotimatkan pahimpaan nälkään(jossen ois ostanu ja antanu ittelleni lupaa syödä, oisin todennäköisesti ostanu jotai sipsejä), vokkivihanneksia+täysjnuudelit+broileria+muutama ruissipsi, iltapalaks sitten ängettävä se mun tän aamun unohtunut rahka...

Huomaa kyllä taas olossa nää hyvät valinnat, on paljon energisempi ja iloisempikin olo. Niska-hartiaseutu tuntuu kevyeltä. Kivaa! Tukee seuraavia hyviä valintoja.

Mutta nyt mua kyllä väsyttää sen verran, etten mä jaksa enää keskittyy tähän laisinkaan ...