tiistai 24. syyskuuta 2013

V*t*ttaa! AVAUTUMISPOSTAUS!

SISÄLTÄÄ AVAUTUMISTA JA PURKAUTUMISTA! TÄSTÄ POSTAUKSESTA ET SAA HYVÄÄ OLOA; ILOA TAI ONNEA(ellet ole sadisti). LUKEMINEN OMALLA VASTUULLA! 


Tervehdytty on, ainakin omalta osalta. Mies tuntuu saaneen myyräkuumeen, on vielä tutkimusten alla. Kylläpä tässä taas koetellaan. 

Just itkin taas sitä, kuinka vitun vaikeeta tää oleminen välillä on. Kuinka saamaton sitä ihminen voi olla? Miks mä oon näin saamaton? Miksei muut koskaan ole? Miks muilla onnistuu kaikki? Miksen mäkin voi onnistua? Mies taas pyöritteli silmiään ja sai osansa mun pahasta olosta. Ehkä ansaitusti, ehkä ei. Tukea kun yrittää saada, on tää vaan mykkänä kun ei osaa sanoa mitään. Saatiin kuitenkin sovittua, ettei tähän taloon osteta kuukauteen juustoja, vaaleita tai muuta mussutettavaa. 

Mä en käsitä mikä taas vaivaa. Tiedän nimittäin tasan tarkkaan sen, että kuinka hyvä olo mulla oli viime keväänä. Tiedän teoriassa senkin, kuinka siihen oloon päästään. MUTTA. MIKSI. MUN. PÄÄ. ESTÄÄ. SEN? Miksi mä vaan syön ja juon kaikkea sitä mistä mulle tulee paha olo? 

Mulla on taas tänään "vihaan itseäni"-päivä. Kävin työhaastattelussa, jossa haastattelijan asenne huusi mulle että sua ei valita, me ollaan jo valittu joku. Miks sitten ees pitää pyytää haastatteluun tuhlaamaan kummankin aikaa? Mua pelottaa niin saatanasti se, että joudun työttömäksi. Mikä on aika naurettavaa tällä alalla. 

Nyt illalla vihasin itseäni siitä, koska ulkoiluvaatteet itkee mun päällä. En voi siis lähteä ulkoilemaan enää. Isompia vaatteita ei vaan ole olemassa. Vihasin myös sitä, etten voi lähteä salille, koska mun tekosyynä on se, että siellä on liikaa porukkaa tähän aikaan illasta. Nyt mä sitten vaan istun surkeena olkkarissa ja mietin että mitähän sitä seuraavaks söis. Mitä syömällä tää paha musta ja synkkä olio MUKA lähtis mun sisältä pois? Lähtisköhän se syömällä tota hyvää Wigrenin ohutlenkkiä? Vai kiskonko ton popparipaketin? Hmmm... Toisaalta, ainahan vois vetää uusintakierroksen tänään tekemääni makaroonilaatikkoa. Ainakaan se ei lähde sillä, että lähtisin illasta hiljasempaan aikaan salille. Siis hell no! Jotenkin ajattelen kuitenkin niinkin, että mä olen nyt jatkuvasti tehnyt töitä tän vuoden aikana. Siis pään sisällä, vaikken niin salilla taikka keittiössä. Oon tiedostanut jokaikisellä suupalallisella ja alkoholikulauksella että tässä sitä taas menee turhia ja tyhjiä kaloreita mun sisääni. Ennen se ei niin ollut. 

Mulla on ihan semmonen olo että voisin vetää itteeni turpaan niin että läski alkais kunnolla tummumaan. Joskus sitä on vaan niin pettynyt ja petetty olo, vaikka kaiken sen takana on oma itse. Oma itse on tällä hetkellä mun pahin vihollinen. Oma itse. Jumalauta mikä raukkis sekin on! Onko ihan oikeesti helpompaa syödä paskaa vai terveellistä ja mulle hyvää tavaraa? Just perustelin ittelleni et on helpompaa keittää makaroonia ja syödä se ketsupin kanssa, kuin pestä, pilkkoa kasvikset ja paistaa liha.

Ainiin. Jouduin ton mun sairastumisen takia laittamaan reumalääkityksen tauolle. Nyt mun ranteet on sairaan kipeet ja muutenkin koko kroppa jäykkä. Alaselkä ja kylki on jumissa. Itku pääsee taas kertaa miljoona. Tänään pistin ekaa kertaa methotreksaatit nahkaan. Menee taas pari viikkoo ennenku pääsen pelikuntoon. Silti. Huomenna meen salille. Huomenna taas kerran. Huomenna aloitan taas kaiken alusta. 


6 kommenttia:

  1. Mulla on niin paljon nyt samanlaisia tunteita. Mistä se into ja draivi on löytynyt! Toisaalta miksi se syyllisyys jatkuvasti painaa niskaan? Yritän nyt nauttia vaan elämästä ja kauniista aurinkoisista syyspäivistä niin hyvin kun vaan voin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kuullostaa niiin tutulta nuo sun ajatukset ja etenkin kun menkat tekee tuloaan niin minähän ratkean vaikka tulitikun katkeamisesta ja silloin kaikki kaatuu päälle. Ei aina vaan jaksa. Pakko on vaan ollu opetella siihen, että silloin en edes yritä ja totean vaan, että huomenna on päivä uus.

    VastaaPoista
  3. Tiedän kokemuksesta, että iloon ja suruun on niin helppo syödä, mutta kuten rivien välistä voi tekstistäsi lukea, tiedät myös itsekin ettei syöminen helpota yhtään, siitä saa vaan lisää huonoa fiilistä morkkiksen muodossa.

    Tosi paljon tsemppiä, jokainen pienikin onnistuminen on aina askel parempaan ja niistä tulee hyvä fiilis!

    T: Hanna
    hansuhoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. voi kauhistus! Jääny vähän blogin muokkaus kesken kun ei näkyny teitin nimet :P Kiitos taas kerran tuesta!

    VastaaPoista
  5. Moikka. Aloin sun blogiasi tutkailla, alusta asti harppoen lueskelin.. Tähän tekstiin on pakko jättää kommentti. Tiedän myös valitettavasti tuon tunteen, liiankin hyvin. Samaa olen ihmetellyt, mikä vika päänupissa on, että itsellensä tekee sitä, mistä tulee huono olo, vaikka tietää mitä pitäisi tehdä. Mutta, ei anneta periksi, ei vaikka näitä päiviä tulisi välillä vastaan. Aina noustaan uudelleen, niin monta kertaa kuin on pakko. Tsemppiä ja mukavaa syksyä, jatkan lukemista! :)

    VastaaPoista