Etiäpäin!

Heipparallaa!

Aloitin nyt juhannuksen jälkeen oikeen diettaamisen. Vähän hankalalta tuntuu, mut oon ollu vielä toistaseks armollinen. Eilen soin itselleni ylimääräiset leivät ja tänään yhden. Käväs tossa nyrkissä suolapähkinöitäkin. Mutta joo, vähemmän ylimääräistä tänään kuin eilen. Koska ruuanlaitto ja ne vihreet tuntuu nyt niin luotaantyöntävältä, juon ruokani. Nutrilettin suklaapirtelöö menee nyt neljä kertaa päivässä ja yhden lämpimän aterian syön. En pyri nyt mihinkään ketoosiin, vaan ihan välttämään ruokapaniikin. Tuntuu helpolta ja on helppo saada rytmi kohdilleen. Sitähän se r-terapeuttikin halus.

Otin tuossa kuvia itsestäni, hyi helkatti!
Kattokaa ny ite!

Vähän tulee sellainen olo, et kuinka tässä kehtaa liikkua ees ihmisten ilmoilla.

Koska itsensä pitää kohdata, laitoin kuvan tänne.

Mua ärsyttää nyt ihan suunnattomasti se kun mies ei oikeen osaa tässä asiassa tukea ja motivoida, se ois kuitenkin hirveen tärkeetä. Ittekseni sitten hoen ja pälpätän tsemppiä. Mulla pitäs olla semmonen auttava puhelin, jolle vois soittaa aina kun tekee mieli sortua.

Mutta joo, iltalenkille koiruuden kanssa!

Sisätautilääkärillä

Tämä käynti olikin jo paljon valoisampi. Kun ravitsemusterapeutti painotti huonoja puolia ja  jotenkin jäi muutenkin aika negatiivinen tunne, lääkäri taas painotti hyviä puolia ja rohkaisi. Kerroin rehellisesti etten vielä ole varma päätöksestä ja lääkäri oli ihan ok asian kanssa. Ei kuulemma moni tule aivan täysin satavarmana vastaanotolle. Sanoin myös että vastahan tässä on viikko mennyt ravitsemusterapiasta, joten en oo ehtiny sulatella asiaa.

Oon muuten laihtunut viikossa kilon! Pienet vissylasilliset sille!

Leikkaus ei itsessään pelota mua, enemmän tää matka siihen leikkaukseen. Pystynkö mä tähän ruokavalioon. Jotenkin toi pääkoppa pitäs saada messiin, mut on se vaan vaikeeta. Jotenkin mua kaivertaa edelleen se ene-dieetti. Mä haluun kaiken kerralla kiitos!

Ravitsemusterapeutilla

Viime viikolla käväisin ravitsemusterapeutilla liittyen siihen leikkaukseen. Ihan järkeviä puhui ja kyseli. Nyt sitä sitten pitäisi olla sillä leikkauksen jälkeisen elämän dieetillä. Kaks desiä ruokaa viis kertaa päivässä. Joo, ei ainakaan vielä oo oikein napannut. Katotaan nyt toi juhannus pois alta. Tarkoituksena olikin pienentää aluksi ruoka-annoksia ja jättää santsaukset pois. Niin mä oon kyllä tehnytkin. ENE-dieetille ei mua laittanut tän kakssuuntasen takia. Vaikka yritin kertoa että osaan kyllä havannoida koska alkaa menemään lujaa. Tarvii kuulemma psykiatrin luvan. Noh, sitä ootellessa. Ois silti ollut kiva tietää mitä se ENE käytännössä tarkoittaa. Todennäköisesti oisin omin luvin aloittanutkin sen juhannuksen jälkeen. Punnituksessa hurjat lukemat, 159 kg. IKINÄ, en IKINÄ oo painanut näin paljoa. Ja sen huomaa. Mä en jaksa mitään. Kaikki tuntuu raskaalta. Vihaan itseäni. Nyt en oo yhtää tyytyväinen läski. Pakostakin miettii että jossei olis aloittanut noita mielialalääkkeitä, oisinko lihonut noin paljon. Veikkaan etten.

Kimmastuneena tästä polkasin vartin Karhulla, melkee 7 km. Teen ittelleni suunnitelman, tällä viikolla vartin polkasuja, ens viikolla puolen tunnin. Luulis jotain tapahtuvan kunnolle. Mä haluun olla paremmassa kunnossa. Mieluiten heti ja nyt. Ei siis puolen vuoden päästä tai kuukauden. Tiedän, aika mahdotonta.

Meillä on muuten perheenlisäystä, meille tuli koiranpentu. Suloinen pureksiva riiviö. Aktiivisuus lisääntynyt sata prosenttia itsellä. Pikkulenkkejä päivittäin, noin vartin haistelukierroksia. Pentu täyttää 12 viikkoa torstaina.

Mieli on ollut suht hyvä, mitä nyt tää läskien runsaus ottaa kovasti ohimoon ja pikkasen lyö mieltä alavireeseen. Nukun hyvin ja se on hienoa se.

Huomenna onkin vuorossa sisätautilääkäri... kirjoittelen siitä sitten lisää.

Päätös

Nyt se on päätetty. Jos huolivat, menen siihen leikkaukseen.

Vaaka ei enää suostunut näyttämään kiloja.

Uskon etten yksin pysty pudottamaan painoa enää, en vaan löydä motivaatiota.

Kesäkuun alkupuolella on ravitsemusterapeutin vastaanotto ja viikkoa myöhemmin sisätautilääkärin vastaanotto. Kaikenlaisia lippuja ja lappuja jo kotiin tulikin. Syömistestiä, ruokapäiväkirjaa, alkoholikyselyä jne.

Lanttulääkäri kertoi että kysyvät varmaankin hänenkin mielipidettään asiasta, ja kertoi ettei näe estettä leikkaukselle.

Ei edes jännitä. Mulla on niin karseen paska fiilis koko läskeilystä että alkaa jo riittämään.

Blogi muuttuu siis jatkossa (toivottavasti) leikkauskeskeiseksi. Tässä sitä aletaan sitten säästämään veronmaksajien rahoja... Leikkaushan ilmeisesti tulee maksamaan pitkällä juoksulla vähemmän kuin muiden ylipainosta johtuvien liitännäissairauksien hoito.

Hyviäkin uutisia on, sain kesäksi töitä.

---ja taas...

Mun surkuhupainen edellinen yritys päästä ruotuun lössähti kyllä niinku parhaat päivänsä nähny säkkituoli. Masennus ei sittenkään ollut ihan niin kadotettu kuin halusin. Päivät meni edelleen sumussa sen mieltätasaavan lääkityksen takia. Kävin ennen meidän Teneriffan reissua psykiatrilla ja sanoin että nyt riitti, mä haluun elää päivisin. Iltalääke sitten lopetettiin, jo ihan senkin takia että olin vielä jonkun verran masentunut. Lähdettiin reissuun, käveltiin päivittäin ihan himona ja kas, nukahdin illalla ajoissa ja heräsin aamuisin ajoissa. Tätä kivaa liikkumisen tuomaa iloa jatkoin vielä reissun jälkeenkin, ihan kaksi kertaa kävelylenkeillä... KUNNES sairastuin satavuotiseen flunssaan joka vasta nyt alkaa helpottamaan. Hirvee hinku päästä salille, mutta reumankin veetuillessa, senkin ihanan halun saan nyt pitää taka-alalla, ainakin kuukauden. Sen jälkeen uudelleen aloitetun reumalääkkeenkin pitäisi alkaa vaikuttamaan. Viime viikolla lääkäri totesi molemmat nilkat niin tulehtuneiksi että tarvitsivat kortisonia. Kädet ovat tälläkin hetkelle helvetinmoisen kipeät. Reumalääkäri laittoi mulle lähetteen sisätautilääkärille, laihdutusleikkausta varten. En oo sen kummemmin ajatellut asiaa ikinä. 80% musta sanoo et ei, ainakin luettuani paria blogia netin syövereistä. Mennäänpä nyt sitten edes kuuntelemaan faktat. ja kylmiä faktoja mä meen sinne hakemaan. Lähinnä mua ei hirveesti kiinnosta mikään kahden vuoden oksentelu.

Tänään täytin 30 vuotta. Sen takia eilen päätin aloittaa superdieetin raameilla mukaellen. Ainakin alkuun. Lauantaina on luvassa juhlimista, joten ainakin silloin tää katkeaa. Mut hei, eka päivä on menny hyvin ja oon oikeesti innoissani tästä. Mulla on yks kaveri jolle voin höpötellä tästä millon vaan ja joka sanoo oikeesti suoraan asioita. Se on hyvä. Mä mitää päänsilittelyy kaipaakaan.

Ens kuussa pitäs ilmeisesti selvitä lähdenkö opiskelemaan syksyllä vaiko en. Toivottavasti, koska muuten oon ihan suossa taloudellisesti. Kesän ajaksi todennäköisesti joutuu hakemaan työtä joka ei vaan sovi mulle. Huoh.

Että tälläistä. Mä meen jatkaa mun synttäreitä rahkalla ja marjoilla :D

Ostetaan motivaatioo!

Mä olen tänään ja eilen syönyt niiiin hyvin että on oikeen superhyvä olo. Ehkä siitäkin, ettei oo niin huono omatunto syömisistään. Tosin mä nukahdin jo kasin jälkeen, joten en ehtiny mussuttaa illalla mitään. Korjattavaa ruokailurytmin suhteen on kovasti, en oikeen aamulla pääse rytmiin kiinni, ja lounaankin söin vasta neljän aikaan. Nukun aika pitkät unet tällä lääkityksellä, jopa kaksitoista tuntia, niin on vaikea rytmittää päivää järkevästi. Aamulla menee kaurapuuro raejuustolla ja rypsiöljyllä. Sitten vielä ruisleipä leikkeleellä. Oon aika kovasti puputtanut leipää viime aikoina, joten siitä eroon pääseminen on hirveen vaikeeta. Siksipä suon itselleni 1-2 ruisleipää päivässä. Vielä.

Normaalien ihmisten lounasaikaan vetäisin skyr-rahkan ja kauppareissulta tullessa banaani. Oli aika kova nälkä. Neljän aikaan upposi paistettua broileria salaatilla. IIIIISO salaattiannos ruokalusikallisella kevyttä salaatinkastiketta. Tunnustan, jälkkäriksi tupla-patukka... Illalla vielä rahkaa ja marjoja, niin päivän syömiset alkaa olee siinä. Jos mussututtaa, niin oon varautunut varsisellerillä.

On mulla kyllä sellanen olokin fyysisesti että painoa on. Ihan hirveen raskas olo liikkuessakin, kömpelö olo. Mutta se ei ole kenenkään muun vika kuin mun. Kukaan ei oo mua pakottanut syömään liikaa. Jotenkin tänä syksynä on ollut sellainen olo, ettei mulla oo mitään muuta kuin syöminen. Kun on ollut paha olo, niin on haettu sitä hyvää oloa mättämisestä. Niin se vaan on. Eikä siitä eroon pääse ennenkuin sen päättää lopettaa. Kuulostaa yksinkertaiselta. Pidetään tää yksinkertaisena niin se on sitä. Sehän on vaan ruokaa. Täytyis opetella nostaan se siltä jalustalta pois minne sen oon nostanut. Pitäisi pysytä nostamaan sen tilalle joku aika paljon terveellisempi juttu.

Liikkuminen on jotenkin kirosana taas mulle. Kynnys lähteä salille on ihan liian suuri, Vaikka mä haluan sinne ja kaipaan sinne. Jotenkin hävettää kai? Pelottaa kohdata se oma kunto. Se huono kunto. Ja on niin vaikeaa lähteä tuonne pimeään ja märkään. Kuntopyöräkin on tuolla varastossa. Uikutiuikuti. Säälittävää.

Ylösnousemus!

Herätellääs henkiin tää blogi taas. Otetaan mukava asento läppärin ääreltä ja aletaan purkaa viimeisimpiä tapahtumia.

Kesä meni kesätöissä baaritiskin sillä puolella jossa ei mee omaa rahaa, kerrankin jäin baarireissuista plussan puolelle :P Työ oli kivaa ja nautin asiakaspalvelusta. Syyskuun loppuun asti venyi tuo pesti. Uusia ystäviä ja uusia ihmisiä toi tuo kesä. Toi se jotain muutakin, mutta siitä edempänä.

Kesän aikana en todellakaan liikkunut enkä kattonut syömisten perään. Kuitenkin, en kovasti mussuttanutkaan mitään, kun äidillä asustelin. Meidän äiti ei oo tunnettu tuputtamisesta.

Nyt olen hengaillut työttömänä ja ootellut työkyvyn arviointia, joka oli tänään lääkärin vastaanotolla. Kävin puntarilla ja huomasin saavuttaneeni jotain, mitä en olisi ikinä uskonut. Nimittäin aivan hirvittävän korkean painolukeman, 148,5 kg!!! Tämä on totta ja tästä lähdetään taas. Käsi vaan niskaan ja nosto ylöspäin. Kaapissa on rahkaa, salaattia, broileria, raejuustoa, marjoja, porkkanoita ja lanttua. Plus eilistä kasvissosekeittoa. Alkottoman aloitin jo kaksi viikkoa sitten. Kesä menikin aikalailla iltakaljoitellessa ystävän kanssa. Nähtiin me ystävän kanssa muutenkin kuin kaljotellessa... kai?

Takas siihen lääkärikäyntiin... Mun ei tarvitse enää mennä nosteleen mummoja ja vaareja, eikä tehdä vuorotyötä. Helpotti. Kuntoutukseen hakupaperit menossa ja uusi ammatti mietintään. Helpottaa stressiä huomattavasti! Reuman saralla on vähän ollut tässä ongelmia, nilkka ja olkapää vihottelee. Aloitettiin pieni kortisonikuuri, joka jo ensimmäisestä päivästä alkoi keräämään nestettä mun pöhöttyneeseen vartalooni. Hieno sivuvaikutus on myös hirvee närästys joka ei todellakaan helpota liikkuessa. Kahvi siis pannaan hetkeksi.

Parisuhdesaralla menee nyt hyvin, Aloitettiin pariterapia kuukausi sitten. Lähdettiin siihen molemmat sillä mielellä että tää liitto pelastetaan.

Elokuussa käytiin Kreetalla, oli aivan ihana löhöloma kuumalla rannalla. Nautin! Ihana paikka, vaikka ruoka oli mun makuun vähän liian mautonta.

Mieli on ollut vähän maassa tässä viime aikoina, ja olenkin masennuslääkitystä joutunut lisäilemään. Hirvee motivaatiopuutos liikuntaan. Luulis ettei oo vaikeeta kaivaa kuntopyörää telkkarin eteen... EDES sitä. Pitäisi tehdä suunnitelma, josta pitää kiinni. Mä luulen et mun suunnitelma saa olla se, että ensin syöminen haltuun ja sitten pikkuhiljaa hivuttautuminen terveysliikunnan pariin.

Kiitos ja kumarrus kaikille niille jotka ovat kyselleet kuulumisia! Täällä mä oon ja tuun olemaankin!