keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Ylösnousemus!

Herätellääs henkiin tää blogi taas. Otetaan mukava asento läppärin ääreltä ja aletaan purkaa viimeisimpiä tapahtumia.

Kesä meni kesätöissä baaritiskin sillä puolella jossa ei mee omaa rahaa, kerrankin jäin baarireissuista plussan puolelle :P Työ oli kivaa ja nautin asiakaspalvelusta. Syyskuun loppuun asti venyi tuo pesti. Uusia ystäviä ja uusia ihmisiä toi tuo kesä. Toi se jotain muutakin, mutta siitä edempänä.

Kesän aikana en todellakaan liikkunut enkä kattonut syömisten perään. Kuitenkin, en kovasti mussuttanutkaan mitään, kun äidillä asustelin. Meidän äiti ei oo tunnettu tuputtamisesta.

Nyt olen hengaillut työttömänä ja ootellut työkyvyn arviointia, joka oli tänään lääkärin vastaanotolla. Kävin puntarilla ja huomasin saavuttaneeni jotain, mitä en olisi ikinä uskonut. Nimittäin aivan hirvittävän korkean painolukeman, 148,5 kg!!! Tämä on totta ja tästä lähdetään taas. Käsi vaan niskaan ja nosto ylöspäin. Kaapissa on rahkaa, salaattia, broileria, raejuustoa, marjoja, porkkanoita ja lanttua. Plus eilistä kasvissosekeittoa. Alkottoman aloitin jo kaksi viikkoa sitten. Kesä menikin aikalailla iltakaljoitellessa ystävän kanssa. Nähtiin me ystävän kanssa muutenkin kuin kaljotellessa... kai?

Takas siihen lääkärikäyntiin... Mun ei tarvitse enää mennä nosteleen mummoja ja vaareja, eikä tehdä vuorotyötä. Helpotti. Kuntoutukseen hakupaperit menossa ja uusi ammatti mietintään. Helpottaa stressiä huomattavasti! Reuman saralla on vähän ollut tässä ongelmia, nilkka ja olkapää vihottelee. Aloitettiin pieni kortisonikuuri, joka jo ensimmäisestä päivästä alkoi keräämään nestettä mun pöhöttyneeseen vartalooni. Hieno sivuvaikutus on myös hirvee närästys joka ei todellakaan helpota liikkuessa. Kahvi siis pannaan hetkeksi.

Parisuhdesaralla menee nyt hyvin, Aloitettiin pariterapia kuukausi sitten. Lähdettiin siihen molemmat sillä mielellä että tää liitto pelastetaan.

Elokuussa käytiin Kreetalla, oli aivan ihana löhöloma kuumalla rannalla. Nautin! Ihana paikka, vaikka ruoka oli mun makuun vähän liian mautonta.

Mieli on ollut vähän maassa tässä viime aikoina, ja olenkin masennuslääkitystä joutunut lisäilemään. Hirvee motivaatiopuutos liikuntaan. Luulis ettei oo vaikeeta kaivaa kuntopyörää telkkarin eteen... EDES sitä. Pitäisi tehdä suunnitelma, josta pitää kiinni. Mä luulen et mun suunnitelma saa olla se, että ensin syöminen haltuun ja sitten pikkuhiljaa hivuttautuminen terveysliikunnan pariin.

Kiitos ja kumarrus kaikille niille jotka ovat kyselleet kuulumisia! Täällä mä oon ja tuun olemaankin!

4 kommenttia:

  1. Jee, kiva kun oot takas! :)
    Tuli tuosta närästyksestä mieleen, että kai sulla on kortisonikuurin aikana vatsansuojalääke käytössä? Kaikki lääkärit ei sitä hoksaa kirjottaa, mutta lähes kaikki sen tarvii. Itehän oon syöny jo monta vuotta pienellä annoksella kortisonia, ja en voi kuvitellakaan olevani ilman vatsansuojalääkettä. Suorastaan kivuliasta olisi muuten kortisonin aiheuttama närästys.
    Tsemppiä kovasti kaikkeen sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin joo! Mä oon unohtanu koko vatsansuojan, siitä on niin kauan kun viimeks oon vetäny kortisoonia tabletteina. Onhan mulla niitäkin lääkkeitä... Kiitti, taas auttoi kun aukas suunsa :D

      Poista
  2. Onpa kiva kun oot palannut! Ihme telepatiaa kun tossa juuri päivä pari sitten mietin että mitäköhän sinun elämääsi kuuluu :)
    Mulla todettiin masennus tuossa kesän korvalla ja sairaslomalla olin 2,5 kk, lääkitys aloitettiin ja muutaman viikon päästä lääkkeen aloituksesta huomasin muutoksen, nyt onkin mielessä että ilmeisesti lääkitystä pitäis alkaa vähentämään mutta kun musta tuntuu etten mä uskalla. Mitä jos oireet palaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, jos oireet palaa, jatka lääkitystä :) Niin mäkin tein. Mä jätin tuossa elokuussa masennuslääkkeen ja huomasin parin viikon päästä että tuttu ahdistus palasi eikä meinannut millään jaksaa. Aloitin sitten taas lääkkeen. Luulen että aika monikin pelkää just tuota, niin mäkin pelkäsin. Ja pelkään edelleen että olen samassa jamassa kuin vuosi sitten. Toisaalta, se pelko on juuri se mikä estää luisumasta sihen samaan jamaan. Tsemppiä! Masennus on sairaus, mutta voitettavissa!

      Poista