lauantai 27. huhtikuuta 2013

Ammattiahdistus!

Tätä ei tartte ees kommentoida, kunhan purkaudun. Mulla on vaan niin erilaiset käsitykset ravitsemuksesta nykyään, kuin suurella osalla työkavereista. Ahdistaa!

Tänään keskusteltiin töissä vanhusten ravitsemuksesta. Konkarihoitajien mielipide oli se, että kun elinvuosia on vähän jäljellä, on sama mitä vanhus syö. Minä sitten tälläistä muutosta läpikäyvänä yritin kiven kovaan väittää, että oikeanlaisella ravinnolla elämänlaatu paranee, eikä suinkaan sillä, että lihotetaan ihminen pahoinvoivaksi viimeisillä elämän metreillä. Mutta kun. Ei mua uskota. Vaikka itse sanon että mulle tulee ainakin paha olo, kun syön väärin. Silloin mä en jaksa tehdä mitään, mua ei kiinnosta ja mä masennun. Vaikka mä sanon että joo, mulla oli ainakin 20 kg sitten aivan sairas olo. Tulen vaan yhä uudelleen siihen tulokseen, että lääkäri, hoitaja, omainen ei voi tietää millaista on olla lihava jossei itse ole lihava!

Yritän perustella näkemyksiäni hengitysvaikeuksilla, iho-ongelmilla ja liikkumisvaikeuksina, puhumattakaan korkeista sokeriarvoista, jotka voivat olla kiusana vaikka kuinka usean vuoden, ei kukaan voi täysin ennustaa sitä, kuinka pitkä on ihmisen tie. Yritän myös keskustella siitä, kuinka paljon on vanhuksen päivittäinen proteiinin tarve, ja kuinka ei ole järkeä syöttää illalla sokerilla kyllästettyä hillojogurttia iltapalaksi. Joo, saa energiaa, muttakun se on sellaista ei-energiaa. Ei sillä päästä sinne aamuun asti. Nää on vaan mun mielipiteitä, ja niistä pidän kiinni. Mua suositeltiin lukemaan valtion ravitsemussuosituksia. Noh, kaikkihan sen tietää että ne on se peruslautasmalli. Mulle on siis ihan fine se sokrujugurttikin vaikka esim. jälkkärinä. Ok. Se on hyvää ja siitä tulee hyvä mieli, vanhuksen makuaisti maistaa vielä sen makean. Mutta se, että tungetaan ne vanhukset täyteen leipää ja perunaa, ei oikein mahdu mun pääkoppaan. Rajansahan se on kaikella. Ja jos vielä miettii sitä, että itsehän tässä laihdutetaan sen takia, ettei olisi lihava hoidettava kenellekään.

Mä en todellakaan halua olla se lihava mummu, jolla on verensokerit miljoonia, mun läskimakkaroiden välit hautuu ja menee rikki. Mä en halua olla se mummu jota nostetaan nosturilla ja jolle pelkkä istuminen tuottaa fyysistä tuskaa. Ei ei ja ei!

Apua. Mä oon sitten vissiin ihan kauhea ihminen työkavereiden mielestä, kun mun käsitys elämänlaadusta on muu kuin se että syötetään ihminen possuksi.

1 kommentti: