torstai 30. elokuuta 2012

Voi rakas sairauteni!

Kyllä taas jurppii niin ettei oo mitään järkeä. Heräsin aamulla siihen kun oikea käsi puuduksissa ja kuitenkin hiton kipeä. Ranne menee suoraks juu, muttei sitten sormet. Eikä ranne taivu. Sormenpäissä kihelmöi kun kroppa haluaa että mun käsi puutuu. Ei jumalauta tässä ei ole mitään järkeä, että mä kolme päivää pystyn jotenkuten olemaan töissä, ja sitten viikon ainoa vapaapäivä vietetään tekemättä yhtään mitään. Onko ihme, että tässä masentuu ja alkaa mättämään suuhunsa sitä sun tätä? Nyt olen niin lähellä etten käy ostamassa kärryn täydeltä suklaata ja sipsiä. Päässäni pyörii vain ajatus siitä, että "mitä sen on väliä? Ollaan sitten läskejä".

Pelottaa niin perkeleesti, että voiko ja saako tässä enää tehdä tän alan töitä, joudunko johonkin hemmetin sairaseläkkeelle alle 30 vuotiaana. Ei hitto mä en halua!!

Pidin pienen tauon tämän blogin kirjoituksessa ja kimpaannuin niin että heittelin mieheni johonkin nurkkaan keräämät kartonkijätteet autoon tarkoituksena viedä ne keräykseen. Mieheni siis keräilee näitä jätteitä tarkoituksenaan käyttää niitä takan lämmittämisessä. Joo, ei tuu onnistumaan. Rakkaani on sitä ikäpolvea, joka on oppinut sen vanhemmiltaan että kaikki säästetään ja hamstrataan. Luojan kiitos se ei sentään kerää talteen leipäpusseja yms. ja pese niitä!

Armaani on myös joutunut kanssani terveellisemmälle ruokavaliolle, ja näyttää minusta ihan pikkasen virkeemmältä kuin aikaisemmin. Aamuvuoron jälkeenkin touhunnut vaikka mitä joka päivä. Itselleni ei sitä energiaa mistään näytä tulevan. Väsyttää niin ettei mitään rajaa. Nukkuisin varmaan jatkuvasti jos vaan saisin.

Olen huomannut tässä kun olen töihin palannut, niin ei meinaa oikein pysyä käsissä tää laihduttaminen. Kasviksia ei ehdi syömään, kun on niin poikki työpäivän jälkeen että nukkuisin vain. Pakottamalla olen joutunut syömään parin päivän aikana edes sen 900 kaloria. Veden juominenkin taas vähentynyt entiseen, eikä se paskakaan kulje sitä vähää mitä aikaisemmin. Onneksi tuossa duunissa mulla on jäljellä työpäiviä kohta muutama hassu vain. Haku uuteen duunipaikkaan menossa kiivaana jatkuvasti. Eilen lähetin taas yhden hakemuksen, tällä kertaa tekisi oikeasti mieli päästäkin hakemaani työpaikkaan.

Toivon vaan että tämä typerä, surkea ja säälittävä sairaus alkais jo hellittämään. Turha toivo.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti