Juttelin tuossa ystäväni kanssa fbssä. Hän on muutama kuukausi sitten synnyttänyt toisen lapsensa. Meillä oli oikeen väittely siitä, kummalla on kamalampi vatsa, hän kuvasi vatsaansa toiseksi peräpukamaiseksi persaukseksi ja minä omaani reisien päällä roikkuvaksi toispuoleiseksi läskiläpäksi. Raskausarvet käytiin läpi luonnollisesti. Ystäväni kertoi että hänen arpensa ulottuvat häpykarvoihin asti, ja ei, hänen karvansa ei ala navasta. Voitin tämän debaitin sillä, että mullapa ne karvat kasvaakin napaan asti. Tämän jälkeen mietittiin sitä, että mikähän siinä on, kun noi meidän miehet silti tuntuu rakastavan ja haluavan meitä edellä mainituista ihanista fyysisistä ominaisuuksista huolimatta. Tultiin siihen tulokseen, että olemme molemmat niin hurmaavia persoonia ja sisäinen kauneutemme korvaa ulkoiset pienet virheet. Pointti siis tässä oli se, että kaikissa on todellakin jotain vikaa, ainakin omasta mielestään.
Valittelin sitten siinä siitä, kuinka hemmetin vaikeeta on löytää joku läskiä armahtava kesävaatetus juhlatilaisuuksiin. Kerroin myös, että kun on niin inhottavaa olla aina se homssuinen henkilö baarissa, juhlissa ym. Ystäväni sanoi etten kuulemma näytä homssuiselta, ja ei kai mulle tulisi baarissa niinkin moni mies juttelemaan jos näyttäisin homssuiselta. Miksi siis mun olo on aina semmoinen? Musta tuntuu että moni muu LAIHA(lue:normaalipainoinen), näyttää niin freesiltä meikeissään ja pikkutopeissaan. Ite oon taas ihan idiootin näköinen omissa muodittomissa rytkyissä aina samat meikit naamassa ja hiukset muka-laitettuna. Yritin vedota avoimeen luonteeseeni, mutta ystäväni palautti minut maan pinnalle kertomalla että olen henkilö, jota voi joko rakastaa tai vihata. Enemmän mua ehkä vihataankin. Olen aina se porukassa joka sanoo poikittaisen sanan jos siltä tuntuu tai jos tiedän jonkun asian faktaksi. Monesti olen miettinyt, että olisinko vain hiljaa ja antaisin asioiden tapahtua omalla painollaan, ja todeta vaan asioiden mennessä pieleen että "Ohhoh, mites tässä nyt näin kävi? Ei ois uskonut", vaikka tiesin että näin tulee tapahtumaan. Oisinko mä sitten rakastettavampi? Tuskin. Mä olen vain väärinymmärretty yksilö, sillä mähän haluaisin tykätä kaikista...
Alkaa flunssa jo helpottamaan, huomenna siis kannat kohti kattoa ja juhlimaan ystävän viimeistä hurlumhei-iltaa aviottomana. En tunne koko polttariporukasta ketään muita kuin morsiammen. Eipä tuo haittaa, sillä kyllähän mä oon kova tyttö tutustumaan. Vihattuna tai rakastettuna ;D
Ps. Oli pakko laittaa toi sanavahvistus päälle, sillä kommentteihin oli ilmestynyt joku kauhee linkki jollekin k-18 sivustolle... HYI!
:D Ihan loistavaa. Ja minäkin yleensä sotatantere-mahoineni kyllä voitan tuommoiset väittelyt, en ole ollut raskaanakaan ja arpia silti löytyy olkapäistä nivusiin... :3 Toivottavasti oli hauska ilta!
VastaaPoista