Eilen tulin töistä kotiin aivan totaalisen rikkipoikkiväsyneenä. Kämmentä pakotti, selkeesti oli jonkun jänteen ympäristö turvonnnut ja jännekin jännästi kovana, kohollaan. Mikä lie, saavat tutkia sitten ensikuussa. Pukkarissa vaatteita vaihtaessani ähkin ja hyvä etten ääneen huutanut vasemman olkapään ja olkavarren kipua. Autolla ajaminen oli ihan tuskaa, ja kotiin päästessäni otin KUNNON kipulääkkeen ja painuin sänkyyn itkemään. Ihana mieheni tulikin pian kotiin ja pääsin valittamaan olkapäätä vasten. Helpotti. En voi kuvitellakaan, miltä tuntuisi olla tässä tilanteessa yksin, tai elää ihmisen kanssa joka ei välitä. Ainiin, ja olenpa ollut alkuviikon jossai upeassa vatsapöpössä, jo tää alkaa riittää tälle viikolle! Pomoni eilen valitteli työntekijöidensä tehokkuutta, jolloin totesin, että yhden työntekijän ollessa sairaslomalla, ja yhden ollessa töissä sairaana, ei pitäisi paljoa valittaa. Varsinkaan kun hän ei ole viitsinyt sairaalle työkaverille sijaista hankkia. Esimieheni suhtautuminen sairasteluun on se, että sairaana töihin ja burana auttaa! On todella onni, ettei kukaan ole vielä sairastunut pahemmin, kun kuumeessa tuolla rehkinyt. Ai miten niin olen kyllästynyt työpaikkaani??
Vietän tänään viikon ainoaa vapaapäivää. Viikonlopun iltavuorot aion vetää sisulla läpi. Olen ajatellut tosissani hakevani sairaslomaa, mutta en vielä pysty antamaan periksi. Katsotaan nyt. Työvuorojahan mulla on enää 12 tossa paikassa. Tosiasiahan on se, että nykyinen työpaikkani on hirmuisen raskas fyysisesti ja töitä työvuoron aikana yksi tekee kahden edestä. Mua jotenkin lohduttaa se, että työkaveritkin oireilevat fyysisesti. Mietityttää, pelottaa ja masentaa se, että mitä mä tulevaisuudessa voin tehdä työkseni. Olen alkanut mukautumaan ajatukseen, etten voi nykyistä työtäni tehdä, jollei nyt löydy jotain ihmeparannuskeinoa. Niin paljon ajatuksia ja niin tyhjä pää kuitenkin. No, se on vissiin aika normaali päänsisäinen olotila mulle.
Joku vois ajatella että "mitä asiaa sulla sinne salille on, mee vesijumppaan". NO. Olen perustellut asian itselleni näin. A) En pidä vesisysteemeistä B) tarvitsen lihasvoimaa tukemaan nivelia C) Liikkuvuuttani täytyy parantaa D) Painonpudotus E) Pelkällä ruokavaliolla ei kiinteydy F) Mua ei kiinnosta ulkoilu talvella koska on kylmää ja pimeää. Pierun- ja hienhajuisessa ympäristössä huhkiminen on just mun juttu. Treenaaminen oksentamisen partaalle on kans mun juttu, vaikka ei varmaankaan suositeltavaa...
Laihduttamisesta siis vielä. Painohan on nyt luonnollisesti pudonnut tän luonnon oman suolenpuhdistuskuurin takia, joten ei kannata vielä hurrata. Syöminen on pysynyt aisoissa. Syön vissiin vieläkin liian vähän. Muttakun, ei maistu eikä tee mieli edes syödä. Ei tee mieli edes napostella, niinkuin aikaisemmin. Eikä mulla ole paha olo, eikä mua mitenkään heikota. Voinko mä siis vaan luottaa siihen mitä mun oma kroppa mulle kertoo?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti