tiistai 16. heinäkuuta 2013

Eilistä päivää...

Projekti etenee hyvin. Toissayönä sain nukuttua suht hyvin. Heti iltavuoron jälkeen nappi naamaan ja peiton alle. Nukahdin varmaan klo 22.30. Herätys olikin sitten kuudelta aamuvuoroa kohti. Otin Kiloklubin taas käyttöön, sillä se on ainakin se varmaksi todistettu keino, joka mua pitää kasassa. Alla eilisen ruuat. Eilen en oikein muuten miettinyt ruokiani, yritin vaan pitää napostelun poissa aamuvuoron jälkeisestä elämästä. Illalla tein kaapin uumenista lasagnen, joka oli tottakai tosi hyvää, mutta ei tursunnut rasvaa. Juustoa laitoin tosi maltillisesti, eli sen kuivahtaneen Polar 9 kaapin perukoilta. Kaloreita kertyi n. 1500. Lasagnen arvioin varmasti yläkanttiin, kun en jaksanut punnailla. Juomia en tuohon jaksanut enää hakea, mutta teetä kuppi, kahvia kaksi sekä vettä ja lasillinen rasvatonta maitoa. Käsittämätön maitohimo tuli iltasella. Aamupala on siksi niin runsas, kun söin sitä tavallaan kahdessa osassa. Jos syön aamuvuoropäivänä kuudelta aamupalan, tarvitsen sitten yhdeksältä jotain syötävää, että jaksan siihen yhteen, pahimmillaan kahteen kunnes tulee lounasaika. Eli aamiaisosastolla munaset söin aamukuudelta ja leipäset lisukkeineen puoli kymmeneltä. 


Maanantai

AAMIAINEN
  • 1.00 kpl Kananmuna, keitetty
  • 3.00 kpl Kananmunan valkuainen
  • 2.00 viipale Ruissekaleipä, ruispalat, vaasan, ravintokuitua 10 g/100 g
  • 2.00 rkl Tuorejuusto, rasvaa 30g, vähälaktoosinen, Valio Viola
  • 4.00 viipale Lauantaimakkara, kevyt lauantai, hk, rasvaa 9%
  • 20.00 g Lehtisalaatti ruukkusalaatti
  • 0.10 kpl Kurkku, tuore, iso
LOUNAS
  • 0.70 dl Riisi, keitetty, keitinvedessä suolaa
  • 100.00 g Broileri, rintafilee, nahaton
  • 0.60 dl Tomaattimurska
  • 100.00 g Kurkku, tuore
  • 1.00 kpl Tomaatti
  • 50.00 g parsakaali
PÄIVÄLLINEN
  • 300.00 g Lasagne, naudanliha
ILTAPALA
  • 2.00 viipale Hapankorppu, Oululainen, ravintokuitua 23 g / 100 g
  • 1.00 rkl Oivariini helposti levittyvä, rasvaa 75%


Me ollaan nyt viime aikoina keskusteltu hyvinkin tiiviisti tästä kaikesta, lähinnä mun pahasta olosta. Oon tullut siihen tulokseen että mun mies ei vaan kaikessa rakkaudessaan ymmärrä tätä asiaa. Hänen mielestä on ihan helppoa alkaa syömään terveellisemmin ja lähteä liikkumaan... Ei kuitenkaan itse voi tehdä niin, koska on niin väsynyt aamuvuoroviikolla töitten jälkeen ;DD Siis tokihan mulla on paljon helpompaa kun ei ole edes säännöllisiä vuoroja... Voi jösses. Joskus musta ois kiva, jos sais viedä miehen töihin mukaan. Näkis sekin ettei työni ole vain laulua, leikkiä ja herttaisia vanhuksia. Tällä hetkellä mä just jaksan käydä töissä, tehdä välttämättömimmän kotityöt ja nukkua. Enkä mä tiedä mistä tää mun uupuminen johtuu. Kenties siitä että  mulla on tässä neljäs vuosi ilman oikeeta lomaa? Kenties siitä että oon oikeesti painanu nyt ilman taukoa menemään NELJÄ VUOTTA?? Hei oikeesti, kuinka moni muu jaksaa semmosta pitkään? Miksi mun mies ei käsitä sitä? (Onneks tää on mun blogi, niin saan purnata! Mun elämä ei todellakaan oo mitään happyhappyjoyjoyta aina) 


Äh. Ajatus katkes kun känny soi. Jatketaan taas... 



2 kommenttia:

  1. Nyt lomaa kehiiin! Itsellä tuli myös työuupumus osittain siksi, että lomaa en saanut pitää. Sijaisena ei ole helppoa :( Itsellä viimein kun tilanne oli tosi pahana, tuli unihäiriöitä ja muisti alkoi pätkimään. Vasta puolen vuoden päästä kun lopetin työnteon ja olen ollut työttömänä, muisti alkaa pelaamaan kunnolla...Myös stressi vatsa rauhoittui... Ei kannata vaarantaa omaa terveyttään, kun kukaan ei kuitenkaan ole korvaamaton :)

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän kyllä, ja kovasti tahtoisin vähän breikkiä pitää... Muttakun. Ei oo taloudellisesti mahdollista tällä hetkellä. Velkaa on, ja sitä on maksettava. Joten ei auta kun painaa meneen duunia...

    VastaaPoista