maanantai 11. maaliskuuta 2013

Oldie.

Synttärit on juhlittu ja paluu arkeen oli kamala. Nukuin koko viime yön pätkittäin, heräillen ihan hirveeseen hikeen aina välillä. Aamuvuoro oli tietysti  tänään. Ja mikä aamuvuoro! Tuntu että kaikki oli ihan sekaisin. Sain nyrkistäkin niin, että käsivarret mustelmilla. Joskus on vaan päiviä, että tuntuu ettei tätä jaksa. Onneksi kuitenkin harvemmin. Josko edes joka toinen kuukausi. Itepä oon ammattini valinnut. Väkivallasta huolimatta mä tykkään tästä ammatistani 90% ajasta.

Viikonloppu meni hyvin, pysyin sen verran ruokavaliossani, että perjantai-iltana söin salaattia ja kalaa, sekä vadelma-suklaakakkua. Tarjolla oli myös aivan ihania täytettyjä kananmunia, rieska-poro-tuorejuustonöttösiä, IHANIA inkiväärihillo-vuohenjuusto-parmankinkku-rucolapäällysteisiä leivänpaloja. Ihanaa pikkusyötävää. Lauantaina ja sunnuntaina söin aamulla rahkaa mehukeitolla! JUU U! oon niin ylpee että pysyin siinä edes! Lauantai meni niin nopeasti, etten aamupalan jälkeen syönyt kuin patonginpalasen valkohomejuustolla ja illalla sitten naudanpaistia, salaattia sekä noita pikkusyötäviä. Juomaa meni punaviinin ja valkoviinin muodossa. Lauantaina käytiin lenkkeilemässä aivan ihanassa ilmassa, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Viime viikolle tuli kaksi salikertaa, kolme aerobista. Ei paha.

Tän viikon kuntoilut aloitin juuri äsken polkaisemalla 45 min. Huomenna ois tarkoitus raahautua ennen iltavuoroa salille.

Oon nyt ollut jo kaksi yötä yksin :/ Tosin eka yö yksin oli talossa jossa nukkui muitakin ihmisiä, mutta viime yö oli jo kurja ja yksinäinen yö. Olihan tietysti ihan mukavaa nukkua poikittain sängyssä ja omia peitot, tyynyt. Vielä 5 yötä kestettävänä! Oon sikäli nyt erikoisessa tilanteessa, sillä ensimmäistä kertaa elämässäni olen suhteessa jossa oikeasti ikävöin toista ja oikeasti haluan viettää aikaa tän ihmisen kanssa. Jännä, miten sitä joskus ajatteli niin, että parisuhteen kuuluu olla sellasta ettei toisen seura kiinnosta enää parin vuoden jälkeen. Nykyään mä huomaan rakastuvani mieheeni uudelleen ja uudelleen. Kyllähän me riidellään ja kinataan, mutta aina kaikki sovitaan. Mieheni on siitä huipputyyppi, että se tajuaa olla kuuntelematta mun joskus tarpeettomia mäkätyksiä ja ottaa tietyllä varauksella mun suorasukaiset möläytykset. Hän tajuaa myös mun kumman ja kieroutuneen huumorintajun, ja omaa itsekin samanmoisen.

Mun tän viikon liikuntasuunnitelma on seuraavanlainen: huomenna salille, torstaina salille, pe spinning, la salille. Perjantaina on myös mun viikon ainoa vapaa, joten ajattelin ajoittaa siivouksen myös sille päivälle. On sitten hurmaavan husbandin kivempi tulla kotiin.

HUOH. En mä jaksa enempää. Suihkuun ja sänkyyn --->



5 kommenttia:

  1. Heissan. Tsemppiä sulle treenaukseen ja kevyempiin tavotteisiin! Mulla alkoi myös kuuri tänään ja piti heti etsiä mukavia blogeja, joista sais itsellekin tremppiä. Jos kiinnostaa, niin käy kurkkaamassa minun edistymistä.

    VastaaPoista
  2. Onnittelet synttärisi johdosta!

    VastaaPoista
  3. Moikka! Ihan ensiksi haluan onnitella jo nyt tuosta painonpudotuksesta! Ihan mielettömän hyvin oot saanut jo pudotettua:)! Hienoa! Itselläni myös edessä elämäntapamuutos ja yritänkin etsiä muista blogeista lisää motivaatiota! Täältä sitä tosiaan löytyi:)

    VastaaPoista